HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.
NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)
Syön mittani rapaa, jos ymmärrän, mitenkä raadin päähän pälkähti tehdä meidän isännästä pormestari, sillä minä en huomaa mitään yhtäläisyyttä kannunvalajan ja niin korkean virkamiehen välillä. Ehkä se johtuu siitä, että niinkuin kannunvalaja mättää vanhat talrikit ja vadit muottiin ja valaa niistä uusia, niin myös hyvä pormestarikin hyvien lakien avulla voi valaa valtion uudestaan, kun se rappeutuu. Mutta herrat eivät ole ottaneet lukuun, että meidän isäntä on Hampurin kehnoin kannunvalaja, ja jos he ovat valinneet hänet samasta syystä, tulee hänestä myöskin kehnoin pormestari, mikä meillä ikinä on ollut. Ainoa hyöty tässä asiassa on se, että minusta tulee sen kautta oikeudenpalvelija, sillä siihen toimeen minulla on halua ja lahjoja. Jo lapsuudesta asti on minua huvittanut katsella, kuinka ihmisiä on viety putkaan. Tuottava se toimi on myöskin sille, joka siinä osaa hiukan kierrellä ja kaarrella, sillä ensiksi täytyy minun teeskennellä ikäänkuin minulla olisi suuri vaikutusvalta pormestariin, ja kun ihmiset saavat sen uskonkappaleen päähänsä, tienaa Henrik vähintäänkin sata tai kaksisataa taaleria vuodessa. Tätä en ota vastaan pelkästä ahneudesta, vaan osoittaakseni, että minä käsitän virkani ja oikeudenpalvelijantoimeni. Jos joku tahtoo tavata pormestaria, sanon minä, ettei hän ole kotona. Jos he sanovat nähneensä hänet ikkunassa, niin minä vastaan, ettei se merkitse mitään, hän ei ole sittenkään kotona. Hampurilaiset huomaavat kyllä heti, mitä sellainen vastaus merkitsee. He pistävät Henrikin käteen taalerin, ja heti tulee herra kotiin; jos hän on sairastunut, paranee hän heti; jos hänellä on vieraita, niin he menevät heti tiehensä; jos hän makaa, niin hän nousee heti vuoteeltaan. Sillävälin minä seurustelen hienojen lakeijojen kanssa, minä tiedän kyllä, mitä sellaisissa taloissa tapahtuu. Ennen vanhaan, kun ihmiset olivat tyhmiä kuin aasit ja pässit, sanottiin tätä epärehellisyydeksi, mutta nykyään ekstraksi, juomarahoiksi tai epävarmoiksi tuloiksi. Mutta kas tuolta tulee Anneke, hän ei tiedä tästä muutoksesta, sillä hänellä on vielä moukkamaiset kannunvalajantavat ja hänen käyntinsä on ihan kannunvalajan.
TOINEN KOHTAUS.
ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo, luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.
HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.
ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä, minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.
HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.