HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä kannunvalaja että politikoitsija.
ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.
HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten tavata, niin menkää vierastupaan.
ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo kauan olen ollut kihloissa.
HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta: jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin konstikkaaksi.
ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä vaimokseni.
HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se, että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä, jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen, vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.
ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan kohti.
KOLMAS KOHTAUS.
HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla kuten tai koska; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata, vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären tahansa. — Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää tieheni.