ENGELKE. Mieluummin minä olisin talonpoikaistyttö, silloin tietäisin varmasti saavani sen, jolle olen sydämeni antanut.
HENRIK. Turkanen, eikös ryökkynä muuta itkekään kuin sitä, että pääsisi naimisiin. Nythän ryökkynä heti voi päästä naimisiin ja voi saada miehekseen kenet vain tahtoo, sillä tähän taloon pyrkii nyt varmaan puoli kaupunkia pormestarin vävypojaksi.
ENGELKE. Minä en huoli kestään muusta kuin Antoniuksesta, hänen kanssaan minä olen luvannut mennä avioliittoon.
HENRIK. Ei, mutta hyi, ryökkynä, tahdotteko te mieheksenne pyöräntekijän, jonka kanssa en minäkään oikeudenpalvelijana oikein voi seurustella? Ei, kyllä teillä tästä lähin täytyy olla suurempi kunniantunto.
ENGELKE. Tuki sinä suusi, tomppeli, ennen minä kuolen kuin annan pakottaa itseni kenenkään muun vaimoksi.
HENRIK. No, tyyntykää, jalosukuinen ryökkynä, katsokaamme, ehkä minä ja pormestari voimme hankkia Antoniukselle jonkin viran, silloin te kernaasti voitte saada hänet.
(Anneke itkee.)
HENRIK. Miksi sinä itket, Anneke?
ANNEKE. Minä itken siitä ilosta, mikä on kohdannut meidän taloamme.
HENRIK. Se on totta se, Anneke, sinulla on syytä iloon. Kuka pentele olisi luullut, että sellaisesta emäsiasta kuin sinustakin olisi voinut tulla mamselli?