GESKE. Voi, rakas ukkoni! Älä lyö minua enää! Lopeta, lopeta, ukko kulta!
HERMAN. Pane nyt mieleesi, eukkoseni, etten minä enää ole politikoitsija enkä sentähden laske enää kahteenkymmeneen, kun saan korvapuustin. Tästä puoleen aion järjestää elämäni toisin, poliittiset kirjani minä viskaan uuniin ja pidän huolta vain ammatistani tästä puoleen. Minä varoitan myös kerta kaikkiaan jokaista teistä siitä, että jos minä vain näen poliittisen kirjan kenen kädessä tahansa tai jos joku tuo semmoisen minun talooni, silloin sen peijakas ottaa.
HENRIK. Minulla puolestani ei ole mitään pelättävää, herra pormestari, sillä minä en osaa lukea enkä kirjoittaa!
HERMAN. Jätä pois siitä sanasta ensimmäinen pöräys ja sano minua muitta mutkitta mestariksi niinkuin ennenkin, sillä minä olen kannunvalaja ja tahdon kuolla kannunvalajana. Kuulkaa, herra Antonius! Minä tiedän, että te olette katsonut hyvällä silmällä minun tytärtäni. Minun entiset päähänpistoni ovat olleet esteenä teidän rakkaudellenne. Nyt saatte hänen isänsä ja äitinsä suostumuksen, niin että jos teillä on vielä samat vakaat aikomukset, ei esteitä ole olemassa.
ANTONIUS. Niin, minä pysyn aikomuksessani ja pyydän häntä vaimokseni.
HERMAN. Mitäs sinä siihen sanot, Geske?
HENRIK. Vielä häntä kysyy; rouva pormestarinna on aina ollut sen liiton puolella.
GESKE. Suus kiinni, vekkuli! Osaanhan minä vastata itse puolestani. Minä olen, ukko kulta, antanut siihen suostumukseni jo kolme vuotta sitten.
HERMAN. Sinulta ei tarvitse kysyäkään, Engelke! Tiedän, että sinä olet häneen niin rakastunut kuin rotta juustoon; eikö totta?
HENRIK. Vastatkaa, ryökkynä!