HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko minun sanoneeni — se pidetään täällä meillä.
GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.
HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.
GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?
HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan, tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen, koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.
ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita.
Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?
HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä, että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.
ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta vie: hyvää päivää, herra sihteeri.
HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.
GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?