HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa, sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.
GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?
HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.
GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään vankeuteen.
HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.
ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se enemmän huvittaa kuin peloittaa.
GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi aikaa.
TOINEN NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle.
Tuossa paikassa vieraat tulevat.