"Vaikka näkisimme turhaa vaivaa, ei sinun tarvitse peljätä, että kärsit tappiota matkasi keskeyttämisen tähden. Grasbodenin isäntä on minun vävyni, eikä hänellä ole ansiotta hyvä maineensa. Enkä minäkään, joka vien sinut kerallani, jätä sinua vahinkoa kärsimään. Jokainen Föhrndorfin ja Hinterwaldenin lapsi tuntee minut, Haldenkartanon isännän Hinterwaldenista. Se on siis päätetty, tyttöseni!" Hän ojensi oikean kätensä, johon Magdaleena paiskasi omansa.
"Minä seuraan", sanoi tyttö, "mutta en ollenkaan tiedä, onnistunko; sillä ulkomuodosta tehdyt päätökset muodostuvat sen mukaan millä silmillä katsoo."
"Niin kyllä, mutta vähintäänkin yhtä paljon ulkomuodon mukaan. Jos en olisi siitä varma, ei omatuntoni olisi sallinut minun houkutella sinua matkaasi keskeyttämään. Kun juna ensikerran pysähtyy, lähdemme vaunusta ja ajamme Föhrndorfiin. Nähtyäsi tytön ymmärrät, kuinka isoisä voi tehdä senkin, että pyytää matkalla aivan vieraita ihmisiä auttamaan siinä, missä hän itse ei mitään voi."
Magdaleena puristi molemmin käsin vanhan miehen kättä.
"Sinä olet hyvä tyttö", sanoi vanhus hymyillen, "ja kauniisti teet minua seuratessasi."
Kun juna pysähtyi, molemmat lähtivät ulos. Junankuljettaja tervehti Halden isäntää, mutta Magdaleenan pilettiin katsahdettuansa hän sanoi nauraen: "Ei, lapsi kulta, sinne on vielä pitkä matka!"
"Hän keskeyttää matkansa", huomautti vanhus.
Junankuljettaja nosti kätensä hatun laitaan.
Asema oli mäellä, ja lehtikujan läpi päästiin siitä lähellä olevaan kylään, jota kirkas päivänpaiste valaisi.
Ennen lehtikujaan astumistaan vanhus pani molemmat kämmenensä torveksi suun eteen ja huusi voimansa takaa: "Hiesl!" [Nimen Mathiels, Matias, lyhennys.]