Burgerlin hilpeys rauhotti Magdaleenaa, jonka isoisän viittaukset, isän sanat ja vanhan palvelijan mielenpurkaus jo olivat huolettaneet, sitä enemmän, kun hänellä ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä oikeastaan oli peljättävä.

Paitse muutamien koirien haukuntaa, joka tuon tuostakin kajahteli kaukaa, kuitenkaan erityisesti häiritsemättä, ei kylästä kuulunut ainoatakaan ääntä. Yön hiljaisuus oli levinnyt seudun yli. Kaihomielisiä ajatuksia hiipi Magdaleenan mieleen, hän muisti kotia, kaikkia, jotka jäivät sinne ja lähtönsä syytä, — äkkiä hän vavahti kauhusta, vastaiselta seinältä kuului omituista jyskettä. Mikä rauhattomuus vaivaakaan lasta, kun sänky niin tärisee?

Magdaleena nousi kiireesti ja meni lipaston luo etsimään tulitikkuja.

"Ei tulta", huusi lapsi, "ei tulta, Leena!" Mutta hänen äänensä oli niin outo, että Magdaleena koetti sitä innokkaammin saada valoa. Kun se vihdoin onnistui ja Magdaleena lähestyi sänkyä, tallasi hän Burgerlin permannolle viskautuneelle peitteelle. Lapsi makasi vuoteella alastonna, ruumis valkeana kuin liitu, ja rajut säännöttömät puristukset tärisyttivät hänen jäseniänsä, silmät tuijottivat, suu oli vääntynyt.

Magdaleena seisoi kauhistuneena ja painoi nyrkkiin puristetuilla käsillään polveansa. Mutta hänen kauhunsa hävisi, kun pienokainen alkoi valittaa.

"Voi, enkö sitä sanonut? Ei tulta! Nyt sinäkin pelkäät minua ja kammoat kuin kaikki muutkin lapset, kun tahdon niiden kanssa leikkiä, ja suuret ihmiset, kun toivon, että olisivat minulle ystävällisiä. Sanovat minussa olevan tanssitaudin. Nyt näet, millaista se on. En voi hallita käsiäni enkä jalkojani, en kohta kieltänikään. Kun koetan sitä päivällä kaikin tavoin vastustaa, tulee se yöllä sitä vaikeampana. Oi, Leena, minä en kuitenkaan ole tehnyt kellekään pahaa, en ole tehnyt pahaa ihmisille, enkä pilkannut taivaan Jumalaa, miksi minun siis pitää kärsiä?"

Magdaleena kumartui kyyneleisin silmin hänen vuoteensa yli, ja kuuma pisara putosi lapsen kalpeille poskille.

"Kaulaan", soperteli tämä liikutettuna, "kaulaan!"

Mitähän hän tahtoo, ihmetteli Magdaleena, eihän hän tarkottane, että ottaisin häntä kiinni kaulasta, jota hän alati kiertää ja kääntää? Hän ymmärsi äkkiä, otti onnettoman pienet tempovat käsivarret ja kääri ne oman kaulansa ympäri pitäen niitä sitten kiinni. "Minä en pelkää", sanoi hän sillävälin, "minä en kammo sinua, Burgerl."

Lapsen suu vääntyi rumalla muodottomalla tavalla. Mutta hänen silmänsä avaantuivat ja niistä lähtevä silmäys ilmaisi, että pienoinen tahtoi hymyillä.