"Kernaasti minun puolestani", myöntyi talonpoika ja nousi.
"Saako hän, isä?" huudahti pienokainen ylös kavahtaen ja hivellen isänsä kättä.
"Mutta eikö olisi viisaampaa, Burgerl —?"
"Ei!" Hän polki jalkaa.
"Kernaasti minun puolestani, kernaasti minun puolestani", sanoi Grasbodenin isäntä. Hän seisoi hetkisen neuvotonna. "Ei, minun on vielä kerran ennen maata menoani käytävä katsomassa taloa. Hyvää yötä!" Olkapäitään kohottaen ja päätään puistaen laskeutui hän leveitä portaita alempaan kerrokseen. Burgerl juoksi keveästi kapeaa ja jyrkkää porrasta ullakolle. Hän se siis asui siellä. "Tule, Leena", huusi hän.
Kun Leena aikoi seurata, tarttui vanha Seferl, joka korjasi ruokaa, hänen käsivarteensa. "Jos sinä tietäisit", kuiskasi vanhus, "kynttilä ja tulitikkuja on suuren lipaston päällä. Olet ottanut raskaan ristin kannettavaksesi. Hyvää yötä!"
"Leena", huudettiin ylhäältä.
Magdaleena riensi portaita ylös ja molemmat tytöt menivät yhdessä pieneen ullakkokamariin.
"Emmekö sytytä tulta?" kysyi Magdaleena.
"Minkätähden?" vastasi Burgerl. "Täällä on kylliksi valoa, että kumpikin löydämme vuoteemme. Minun vuoteeni on tuossa, sinun vastakkaisella seinällä. Sinä et voi törmätä oven vieressä olevaan lipastoon etkä pesukaappiin, joka on ikkunain välissä. Ja jos et kaada pientä pöytää ja paria tuolia, en tiedä, mitä muuta täällä voisit särkeä, sillä muuta täällä ei ole."