"Kaikkia lapsellisuuksia, ethän toki peljänne vainajia? Ole rohkea, tule! Eikö äitisikin lepää siellä?"
"Hän juuri, hän juuri!" huusi Burgerl samalla kun hänen kätensä ja jalkansa alkoivat väristä.
"Hyvä Jumala, Burgerl!" Magdaleena riensi takaisin hänen luokseen.
"Niin, hyvä Leena", änkytti lapsi, "kukapa tietää kuinka asia on. Onko sinun vieressäsi kuollut ruumis maannut?"
"Ei, Burgerl."
"Ja ennen ruumiina olemista täytyy kuolla; oletko nähnyt kenenkään kuolevan?"
"En, Burgerl."
"Katso, Leena, sinä et siis tiedä, kuinka kauheaa se on, etkä sinä ymmärrä mikä tuska minut valtaa, kun minuakin tahdotaan tuonne."
"Kuka tahtoo? Miksi sellaisia kuvittelet?"
"Voi, minä olen kuullut usein sitä kuiskailtavan sekä ääneen puhuttavan, ja kenties isäkin ajattelee, että olisi parasta, jos Jumala korjaisi minut pois. Mutta minä en tahdo — en —."