"Kas! Mutta jos et usko minua, jos itse tiedät paremmin, niin en enää milloinkaan puhu sinulle Leenastani."
"Ja vaikkapa hän olisi sen sanonutkin…" Hän ojensihe, ja Burgerl katseli häntä jälleen sivulta, mutta hän närkästyi äkkiä ja löi veitsen pöytään huudahtaen: "Älä tee tyhmää leikkiä, siitä varotan!"
Burgerl hiveli molemmin käsin isänsä vasenta kättä, joka oli pöydällä: "Mutta isä hyvä, mistä minä tiesin, että sinä kiivastut, jos kaunis tyttö arvelee sinua hyvännäköiseksi."
Isä veti pois kätensä, mutta painoi sen tytön suun eteen. Sitten hän alkoi jälleen leikkiä veitsellään ja kaivoi sillä ajatuksissaan reikää pöytäliinaan kiinnittäen siihen Burgerlin koko huomion. Tämä asettui tuolille polvilleen, nojaten yläruumiillaan pöydän kulman yli. Hetkisen kuluttua hän sanoi: "Nyt, isä hyvä, on reikä tarpeeksi suuri, että sen voi paikata."
"Turkanen!" huudahti isäntä. "Jos minulla nyt olisi vaimo, niin hän toruisi minua rajusti; olen iloinen, ettei ole."
"Todellako?" kysyi Burgerl.
"Niin todellako! Sinä visainen marakatti! Jos ei olisi peljättävä, että pitelen sinua liian kovasti…" Grasbodenin isäntä sanoi nämä kiivaasti hypähtäen tuoliltaan ja astui sitten pitkin askelin edestakaisin. Äkkiä hän pysähtyi neuvottoman tytön eteen ja sanoi toistamiseen: "Todellako! Ymmärrätkö?" Hän kiivastui uudestaan ja huudahti: "Mutta mitä tuo tyhmä tuijottaminen tarkottaa, tahtoisin tietää?!"
Burgerl oli nimittäin asettanut päänsä kallelleen ja katseli siten suurikasvuista isäänsä jotenkin samalla tavalla, kuin kaarneenpoika katselee puutarhan käytävältä puun latvaan. Eikö hänellä liene ollut halua vastata isänsä kysymykseen vai oliko hän kenties ääneti kuullessaan askeleita portaista? No niin, hän tarttui isänsä liivien alimaiseen nappiin ja sanoi herttaisimmasti hymyillen: "Leena tulee!"
* * * * *
Seuraavana aamuna oli rankka sade. Vesi lotisi räystäissä ja kohisi nurkkaränneistä kivitettyihin ojiin. Se teki Föhrndorfin asukkaat kovin kärsimättömiksi; kirkon suojeluspyhimyksen olisi heidän mielestään pitänyt tilata taivaalta kaunista ilmaa juhlapäiväkseen. He katselivat moittivasti harmaita pilviä ja sitten paikoilleen asetettuja juhlakoristuksiaan, jotka näyttivät menevän piloille. Kenenkään päähän ei se ajatus pälkähtänyt, että suojeluspyhä tahtoi vaan koetella heitä, eikä ketään jäljestäpäin olleenkaan hävettänyt, että he kaikki ja kukin kohdastaan niin huonosti kestivät tämän koetuksen.