Tuuli, jonka suhinaa tuskin puiden latvoissakaan huomattiin, lakaisi ylhäältä pois pilvet, ja aurinko hymyili pian kirkkaalla taivaalla. Honkien neulasista korkealla metsän reunassa, viheriän ruohikon jokaisesta heinänhelpeestä, syyskukkien terälehdistä ja kannoista tipahteli kirkkaita pisaroita. Kylätietä myöten vaelsi kansaa juhlapukimissaan ja kaunistuksissaan puhellen hilpeästi ja ilomielin; kirkosta kajahteli laulun ja soiton säveleitä.
Tämän täytyi miellyttää sitä pyhimystä, jonka kunniaksi se tapahtui, ja varmaankin hän katseli hymyillen ylhäisistä asunnoistaan sitä kirjavaa ihmisjoukkoa, joka sitten tulvasi herranhuoneesta ja alkoi tungeskella markkinakojujen luona. Mutta nuoriso riensi pian suurissa laumoissa kisapaikalle ja vanhat astelivat arvellen jäljestä. Siellä ei ollut hartautta huomattavissa. Se laulu ja soitto, joka sieltä kaikui, oli täydellisenä vastakohtana aikaisemmin kuullulle, ja tämän tästä kohosi sieltä kirkunaa ja huokauksia, jotka eivät vähimmässäkään määrässä muistuttaneet armon anomusta eikä murtunutta mieltä. Kun päivän suuri lamppu oli jo sammunut, kuului meteli ja ähellys yhä hurjempana. Kirkas kuu ja selkeä ilma koettivat parhaansa mukaan valaista ja saattaa huomatuksi kaikkia temmellyspaikan tapahtumia, eikä se suinkaan ollut niiden vika, että pyhimys äkkiä sulki ylhäiset taivaan akkunat. Ah, miksikä hänen riemupäivänsä onkaan joka vuosi näin turmeltava!
Magdaleena oli ollut Burgerlin kanssa kirkossa ja se markkinaelämän ihanuus, joka sattui heidän silmiinsä ihmistungoksessa kirkkotarhan edustalla, oli ainoa, mitä he kirkkojuhlasta näkivät. Kerran heidät sullottiin sellaiselle paikalle, jossa heidän täytyi katsella tanssivan karhun kepposia, toisen kerran he ajautuivat väkijoukkoon, joka seisoi vankkana muurina erään laulajaparin, miehen ja vaimon ympärillä, kunnes nämä veisasivat loppuun "uusimman murhalaulun". Mies oli tavattoman pitkä ja laiha sekä laulaa vingutti huiluäänellä, samalla kun hänen vanha raihnainen eukkonsa, joka melkein katosi harpun taakse, mörisi jonkinlaista bassoäänen tapaista säestystä. Laulajien taakse oli ripustettu hyvin suuri kankaalle maalattu kuvaryhmä, joka esitti kamalan murhajutun eri kohtauksia, ja laulaja virutti usein säveltä näyttääkseen vastaavaa kohtaa kuvaryhmästä. Laulun sanat olivat mutkattoman yksinkertaisuutensa tähden äärettömästi liioteltujen kuvien vastakohtana. Kuulijat saivat laulusta sen ystävällisen kehotuksen, ettei heidän pitäisi tehdä lähimäiselleen niin suurta pahaa kuin murha, koska sekä Jumala että maallisen oikeuden edustajat sen näkevät — ajatus, joka kaikessa lyhykäisyydessään osottaa murhan yhtä hyljättäväksi kuin epäkäytännölliseksikin.
Kotiin mennessä Burgerl lausui sen vakaumuksen, ettei illan tullen monikaan tanssiva pari voi liikkua karhua varmemmin eikä vinkua kauniimmin kuin tuo laulava "murhapari".
Vanha Seferl seisoi suuressa porttiholvissa, jonka puiset ristikko-ovet olivat suljetut, ja silmäili väijyvin katsein pitkin tietä. Hänen yllään oli nukkavieru samettipusero, joka oli aikoinaan ollut monissakin nuorien iloissa, mutta nyt, kun pusero oli kulunut niin kiiltäväksi, että sitä saattoi pitää kisojen kuvastimena, olivat ilohetket menneitä. Vanhus oli talonvartijana, kun toiset olivat kirkossa. Nähdessään Magdaleenan ja Burgerlin tulevan hän nyökytti ja mennä nyhersi kiireesti heitä vastaan. "Kaikki on järjestyksessä!" hän huudahti, "ja nyt minä menen katselemaan. Tänä päivänä saattaisin kyllä kaapata jonkun pojan ja pistää hameen taskuun, jos en pelkäisi, että hän kaivaa siihen kolon. Hyvästi!"
Burgerl pani portin lukkoon ja asetti salvan, ja tytöt olivat nyt kahden suuressa laajassa talossa. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi. Kulkiessaan pihamaan halki he kuulivat omien askeleidensa kaiun, ja tallista kuului lehmien päristykset ja hevosten kuorskunta. Tytöt tarkastivat ettei karjakartanossa ollut mitään jätetty tekemättä ja että eläimet olivat saaneet saamisensa. Kun he menivät noutamaan vihanneksia puutarhasta, oli siellä niin syvä hiljaisuus, että he tuskin uskalsivat sitä hengityksellä häiritä. Kuului ainoastaan linnunsiipien räpinää ja myöhästyneen mehiläisen harmaata pörisemistä. Ja kun he myöhemmin istuivat keittiössä palavan lieden ääressä, räiskyi se ainakin kaksi kertaa tavallista vilkkaammin, ja suuri kärpänen surisi ikkunassa ainakin kymmenen kertaa rajummin kuin tavallisesti.
"On aivan kuin olisimme joutuneet autioon seutuun", arveli Burgerl, "mutta menee mukiin olla yksinkin maailmassa."
"Menee se", nauroi Leena, "kun on kaksi yhdessä eikä kestä yhtä päivää kauemmin."
"Niin kyllä, kauemmin kestäessä meitä alkaisi pelottaa, ja jos olisimme poikia, tulisi meille ikävä. Yksinäisyys ei sovi samansukuiselle parille."
"Sopiiko paremmin erisukuiselle?"