"Voi, isä", huokasi Burgerl, "pelkään että olet tehnyt liian hyvät kaupat."
"Minkätähden?"
Burgerl viittasi rutistuneihin askeihin: "Minä vain luulen, että niissä on useampia kappaleita kuin alkuaan."
"Ei, ei niissä ole särkyviä, niin ainakin toivon", vastasi isä.
"Tämä on minun!" huudahti Burgerl iloisesti aukaistessaan toisen askin. Pieni korurasia ja konnankilpinen kampa putosi kirjavan silkkiliinan välistä, jonka hän otti käsilleen. "Ja tämä on sinun", hän sanoi jättäen toisen askin avaamattomana Magdaleenalle.
Talonpoika nyökkäsi.
Pienokainen aukaisi rasian; siinä oli kultainen risti ohuissa hienorenkaisissa vitjoissa. Lapsi katseli ensin äänetönnä tätä ihanuutta, sitten hän pani vitjat kaulaansa, kamman hiuksiinsa, sitoi silkkiliinan päähänsä ja juoksi isänsä luokse. "Kaikkien pyhimysten nimessä, isä, miten olen sinua niin ilahuttanut, kun olet hankkinut minulle näin hyvät lahjat?! Suuri kiitos, kost' Jumala! Anna minun suudella kättäsi ja vielä erittäin siitä, että kampani säilyi eheänä." Hän suuteli ja hyväili hänen käsiään ja huusi sillä välin Leenalle: "Näytä sinäkin saaliisi!"
Magdaleena nosti hämillään kantta, silkkiliina oli siinäkin ylimäisenä.
"Kauppias sanoi sen olevan puhdasta silkkiä", huomautti Grasbodenin isäntä pakollista tunnustusta muistuttavalla äänellä.
Silkkiliinan alla olevassa rasiassa oli oikeista koralleista tehty kaulaketju, jonka päät oli edestä soviteltu taidokkaasti ristiin ja takaa liitetty vahvalla lukolla. Magdaleena seisoi aivan hämmästyneenä: "Tätä en voi ikipäivinä ottaa, isäntä", änkytti hän.