"Tahdotko loukata minua?" huudahti tämä.
"En millään muotoa", vastasi Leena, "mutta ajattelehan, tämä on liian kallis, kuinka minulla voisi sellainen olla ja mitä sillä tekisin? Pyhäleninkini näyttäisi tämän rinnalla räsyltä; ja jos minulla olisi näin kallista koristetta vastaava puku, — kysyn sinulta, sopisiko minun siten upeilla?"
Grasbodenin isäntä tapasi korvallistaan ja tarttui hattunsa reunaan. Hän otti nyt vasta sen päästään ja työnsi pois hiukset hikiseltä otsaltaan. "Et ole väärässä", hän myönsi, "mutta kun olen sen sinulle ostanut, täytyy sinun pitää se! Voihan tulla sellainenkin aika, että voit sitä pitää; säilytä se siihen asti, kukapa tietää mitä hyötyä siitä on. Mutta sinä et saa hyljätä minun lahjaani, se pahottaisi minua."
"Minä sanon sinulle kiitokset kummastakin." Magdaleena meni hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä.
"Mitä nyt? Ethän tahtone suudella minun kättäni sentähden, että olen lahjottanut sinulle sellaista, josta vasta aikojen kuluttua voit iloita! Minä en, totta jumaliste, punninnut tapoja enkä tiloja, ostin sellaisen lahjan joka sopii talonemännälle. Niin, minä luulen, että emännän vaikein tehtävä onkin jo sinulla suoritettavana", — hän nyökkäsi Burgerliin, — "ymmärräthän minut? Mutta katsokaamme nyt, tahtoisin koetella, tuliko tämä lelu sopiva, olinko katsonut kaulan paksuuden oikein ja pitääkö lukko hyvästi kiinni." Hän pani korallinauhan tytön kaulaan ja koetti sovittaa sen päitä yhteen. Hänen käsivartensa alkoivat pian vavista ja hän laski molemmat kätensä neidon olkapäille, mutta kohotti ne taas äkkiä ja löi yhdellä painalluksella kaulanauhan päät yhteen. Lukko losahti kiinni. Isäntä huokasi syvään ja oikaisihe suoraksi seistessään siinä aivan neitosen luona, laski sitten kätensä tämän pyöreälle niskalle ja veti toisella kädellään hänen pienen päänsä leveää rintaansa vastaan, antaen sitten heti kätensä vaipua. "Älä pahastu", sanoi hän. "Hyvää yötä!" Hän meni pois kiireesti. He kuulivat, kuinka hän laskeutui portaita alas, meni kamariinsa ja astui siellä kiivain askelin edestakaisin.
Sillä aikaa kun isäntä alakerrassa rauhatonna asteli, nuori neito seisoi kotvan aikaa liikkumatta paikallaan. Häntä harmitti, kun hän ei vastannut isännän "hyvään yöhön" osottaakseen, ettei hän ollut vihainen. Sillä jos isäntä osotti hänelle ystävyyttä, hän tiesi sen tapahtuvan ainoastaan Burgerlin tähden — —
Hän säpsähti kuullessaan lipaston laatikon narahduksen. Burgerl näet veti sen auki pannakseen sinne markkinalahjansa. Magdaleena hymyili ja sanoi: "Odotapa, minä panen samalla kertaa!" Hän otti pois kaulakoristeen ja taittoi silkkiliinan kokoon. "Kas niin, siellä ne ovat hyvässä tallessa; ovathan ne Grasbodenin isännän lahja. — Kuule, Burgerl, vaikka minä olen ollut täällä jo niin kauan, en minä vielä tiedä isäsi nimeä. Ketä te oikeastaan olette?"
"Ei se ole salaisuus", nauroi Burgerl, joka jo oli riisuuntunut. "Minun nimeni on Valburga Engert."
"Entä isäsi?"
"Kaspar", vastasi Burgerl ja ryömi peitteen alle.