Alhaalla isännän huoneessa askeleet taukosivat äkkiä; tuossa paikassa oli kaikki hiljaa. "Kuule!" huudahti Leena ja meni ovelle, aukaisi sen ja kuunteli: "Eihän hänelle liene mitään tapahtunut? Hän ei ole tottunut…"
Sillä aikaa talonpoika seisoi syvään hengittäen avonaisen ikkunan ääressä ja mutisi: "Ei mitään tyhmyyksiä, Kaspar! Ei mitään tyhmyyksiä!" Sitten hän jälleen alkoi astua.
Ullakkohuoneen ovi sulkeutui. "Ei siis ollut mitään. Siitä olen oikein iloinen", kuiskasi Leena. Hän vavahti ja kääntyi äkkiä Burgerlin sänkyä kohden. "Mikä sinulla on? Minä luulen että sinä naurat?"
Tyttönen ei vastannut; hän pysyi hiljaa paikallaan peite vedettynä silmienkin yli, jotka hän piti suljettuina.
Leena sammutti tulen ja silloin hän taas kuuli pidätettyä nauruntyrskettä.
"Burgerl!"
"Odota, ilkeä tyttö, nyt sinä aivan varmasti nauroit."
Mille hän lienee nauranut?
XVI.
"Siitä sen taas näkee, kuinka viisas vanha Reindorfer on", sanoivat Langendorfin asukkaat. "Hän tunsi myllärin Florianin paremmin kuin kukaan muu, ja siksi hän ei antanut tytärtänsä hänelle. Ja tarvitseehan vain muistaa minkälainen Florianin isä on ollut. Totta on: laji aina laatuinensa, ja omena ei putoa kauas puusta."