Vanha Seferl oli kuullut rattaiden pysähtyvän portin eteen ja tuli uteliaana portaille.
"Hyvää iltaa!" tervehti mylläri. "Onko Reindorferin Leena vielä täällä?"
"On kyllä, hän palvelee talossa."
"Onko hän hyvä ja rehellinen tyttö?"
"Kukaan ei voi hänestä muuta sanoa", vastasi vanhus, sillä hän arveli, että talonväkeä on aina vieraille kiitettävä, he saavat silloin koko taloudesta hyvän käsityksen. Hän aikoikin ruveta hyvin puheliaaksi, mutta mylläri keskeytti hänet:
"Missä Leena on?"
"Puutarhassa", vastasi Seferl lyhyesti.
Mylläri aukaisi veräjän ja kulki hiekotettua käytävää pitkin. Hän löysi haettavansa lehtimajasta Burgerlin seurasta. Hän oli tähän asti Magdaleenaa karttanut ja joskus väkisinkin hänet kohdatessaan vain pikaisesti silmäillyt tyttöä. Mutta nähdessään hänet nyt edessään, niin soreana ja kauniina runsaasti aaltoilevan tukan kaunistamasta päälaesta aina pienen kengän kantalappuihin asti, hänet valtasi jonkinlainen ylpeys; suoritettava tehtävä näytti hänestä entistä miellyttävämmältä ja hän tunsi kykenevänsä täyttämään sen.
"Hyvää päivää!" hän alotti ja astui lähemmäksi.
"Jumala antakoon", vastasi Leena. Katsahtaessaan puhujaan ja tuntiessaan myllärin hän kalpeni äkkiä ja katseli tulijaa suurin kummastelevin silmin.