"Onko hän isäsi?" kysyi Burgerl uteliaana. Hän huomasi ystävänsä mielenliikutuksen, mutta käsitti sen väärällä tavalla.
Mylläri heitti heti merkitsevän katseen Leenaan; hän olisi mielellään nähnyt tämän hämillään. Mutta tyttö vastasi "ei" niin kovalla ja kylmällä tavalla, ettei mylläri olisi koskaan sellaista uskonut. Hän katsoi maahan ja sanoi: "Minä olen vain tuttava hänen kotipuoleltaan." Ja Leenan kysyvän katseen huomatessaan hän lisäsi heti: "Mitäkö minä tahdon? Minulla on sinulle tärkeätä puhuttavaa, tee siis hyvin ja tule kanssani."
"Minä en tiedä…"
"Mutta minä tiedän ja sinä täytät minun pyyntöni", jatkoi mylläri päättävästi.
Tyttö katsoi lujasti hänen silmiinsä. "Tapahtukoon tahtosi", taipui hän ja lisäsi Burgerlille: "Tulethan sinä vähän aikaa toimeen minuttakin. En viivy hetkeäkään kauemmin kuin on välttämätöntä, eikä sitä kestä pitkältä. Lähtekäämme siis, mylläri!"
He kulkivat yhdessä pihan ja kadun yli sekä lyhyen matkan päässä olevaan majataloon asti, nopeaan, äänetönnä ja niin kaukana toisistaan kuin kolmas olisi astunut heidän välillään. Heidän astuessaan vierashuoneeseen, joka oli melkein tyhjä, tervehti myllärin ystävä heitä tuttavallisesti ja tarkasteli Magdaleenaa julkein katsein, joihin tämä vastasi kulmiaan rypistäen. Hän asettui erääseen soppeen niin kauas kuin mahdollista muista vieraista, ja mylläri tilasi viiniä.
"En minä maista pisaraakaan", epäsi Magdaleena. Nähdessään myllärin istuvan äänetönnä hän kysäisi hetkisen kuluttua: "Mitä sinulla on sanomista minulle?"
Mylläri huokasi raskaasti. "Voit arvata, kuinka synkkää meidän elämämme myllyllä nyt on. Lienethän kuullut puhuttavan, kuinka Flori raukallemme kävi?"
Tytön silmiin nousi kyyneleitä; hänen kätensä, joka oli hivellyt viinilasin reunaa, vaipui pöydälle.
Mylläri tarttui käteen ja puristi sitä. "Nyt ei meillä vanhoilla ole maailmassa ketään muita rakkaita kuin sinä."