Kukahan nyt tulee? ajatteli talon isäntä, jolle jokaisen vieraan tulo tuntui sopimattomalta.
Kauan ei hänen tarvinnut olla epätietoisena, kuka vieras oli, sillä hän kuuli pihalta Burgerlin iloisen äänen huutavan: "Iso-isä! iso-isä!"
Jossakin määrin tyytyväisenä siihen, ettei tulija ollut kukaan muu, nousi Engert paikaltaan.
Burgerl oli Magdaleenaa kädestä vetäen rientänyt iso-isää vastaan. Rattailta päästyään vanhus hiveli tyttärensätyttären kiharoita ja Hiesl katsoi heihin hymyillen ohjauslaudaltansa. Hän kenties huomasi myöskin heidän läheisyydessään parin korkearintaisia jalkoja sievissä nauhakengissä, jotka omisti luvatonta onnea tavotteleva tyttö. Kun tämä tyttö huusi hänelle tervehdyksen, hän ei edes nostanut katsettaankaan, nyökkäsi vain nyrpeästi ja kääntyi pois.
"Sinulla on älyä", mutisi hän, "kyllä sinä ymmärrät! Jos minä pääsen uudestaan maailmaan, rukoilen että minusta tulisi kaunis tyttö, jotta voisin kietoa pauloihini rikkaan miehen."
Ennenkun Halden arvokas isäntä ojensi kätensä Magdaleenalle, hän katseli tutkivasti. Mutta kun tytön silmät, jotka nähtävällä hämmästyksellä katselivat epäkohteliasta renkiä, kääntyivät häneen ja vapaalla sydämellisyydellä kiintyivät hänen katseeseensa, ojensi vanhus oikean kätensä.
"Hyvää huomenta, neito", hän sanoi, ja näpisti sitten Burgerlin poskea.
"Missä sinun isäsi on?"
"Huoneessaan. Tule, iso-isä, minä saatan sinut sinne." Tyttö tarttui hänen käteensä.
"Se on oikein, vie minut hänen luokseen. Me puhumme tänään, luulen, sekä laajalta että syvältä, ja mitä aikaisemmin alamme, sen pikemmin pääsemme selville."
He astuivat rakennusta kohden.