"Pidätkö Magdaleenasta vielä yhtä paljon kuin alussa?"
"Rakkaasta Leenastani? Kuinka sitä kysyt?"
"Onko isäsikin häneen tyytyväinen?"
Burgerl puristi huulensa yhteen ja katsoi veitikkamaisesti vanhukseen.
"Katsopa vain! Sinä, pikku velho, alat jo puhua silmillä! Se on vielä aikaista!" torui ukko, ja samalla kun Burgerl juoksi hänen edellänsä portaita ylös ja hän itse hitaasti, porras portaalta, jälkiä seurasi, puhui hän päätänsä puistellen: "Tuo kananpoika ei ole typerä. On todellakin aika, että joku, jolla siihen on oikeus, puhuu asiat halki."
Burgerl tyrkkäsi oven auki ja huusi huoneeseen: "Taattoseni, iso-isä on täällä!"
"Hyvää päivää, appi!" tervehti nuori isäntä. "Ei ole hyvin tehty, kun käyt niin harvoin. Onhan jo koko ijäisyys viime käynnistäsi."
"Ei kokonaista kuitenkaan, puolikin riittää. Päivää päivää, Kaspar!"
Miehet puistivat toistensa kättä. Iso-isä sanoi sitten: "Kuule, Burgerl, puutarhassa istuu erään puun oksalla pieni lintu ja laulaa sinulle. Riennä sitä kuuntelemaan ja sulje ovi jälkeesi."
Burgerl seurasi vanhuksen viittausta, mutta vain niin kauas kuin häntä itseään miellytti. Puutarhaan hänellä ei ollut mitään kiirettä, ja lintu sai kauan turhaan laulella.