* * * * *
Kun Grasbodenin isäntä oli sulkenut oven, huoneesta lähteneiden jälkeen, alkoi Leena: "Se, mitä minun on sinulle haastettava, ei koske minua yksin. Kerran keskustellessamme sinä ymmärsit minut oikein, kun sanoin sinulle, että minulla on ollut vaikeita kokemuksia rakkaus-asioissa — se oli hyvin tehty, Kaspar. Nyt olen velvollinen selittämään sanani. Jätin sen silloin tekemättä, koska useammat henkilöt ovat kärsineet niistä suhteista, joista nyt kerron, enimmän se henkilö, jota kutsun isäkseni, ja vaikkapa kertomukseni alentaakin minut sinun silmissäsi, täytyy minun olla varma, että vanhuksen kunnia säilyy. Pidäthän sen omana salaisuutenasi? Mutta minä tiedän, että voin luottaa sinuun, ja kerron sinulle kaikki!"
Ja hän kertoi kaikki!
* * * * *
Grasbodenin isäntä työnsi taaksepäin hiuksensa, jotka hänen kuunnellessaan pää kumarassa ja tuon tuostakin nyökätessään olivat valuneet otsalle. "Rakkaani", sanoi hän, "maailmassa on paljon onnettomuuksia, jotka kohtaavat viattomia verrattomasti ankarammin kuin syyllisiä! Ymmärrän, ettei sinun ollut tätä helppo kertoa ja ettei sitä sovi kaikille puhua. Kiitän sinua luottamuksestasi. Mutta en voi käsittää kuinka se voisi muuttaa mielialaani sinua kohtaan, näenhän sinut kaikessa menettelyssäsi yhtä kunniallisena ja kunnollisena kuin olen sinut oppinut täällä tuntemaan. En ymmärrä, kuinka se sinua minun silmissäni häväiseisi, ettet ole Reindorferin tytär. Jos hän soi sinulle maailman valon, paljoa suuremmalla syyllä minun on se suotava, minun, joka antaisin sinulle kaiken taivaan kirkkauden! Rakastan sinua vielä enemmän kuultuani, kuinka kiintynyt olet tuohon vanhukseen, jota kuvittelen peräti kunnon mieheksi. Sen täytyy olla hyvälaatuisen lapsen, jonka hän, vaikka onkin vieras, antaa kutsua itseään tällaisissa suhteissa isäksi! Pidän häntä kaksin kerroin kunniassa sinun tähtesi, ja sinä ajattelet häntä edelleenkin hellyydellä. Jos sattuisi niin, että hän tarvitsisi meitä, riittäisi sanasi: 'isä tänne', — ja minä taluttaisin hänet kädestä meidän taloomme!"
"Näistä sanoista kiitän sinua sydämestäni", sanoi Magdaleena iloisesti, "mutta", hän lisäsi puistaen hiljaa päätään, "jos hän joskus minua tarvitsisi, saisin minä siitä rakkaan huolehtimisen, kun sinulle siitä olisi vain haittaa ja vastusta."
"Etkö sinä ole jo ottanut kantaaksesi tuntuvan osan minun ristiäni, ja kuitenkin luulet, etten minä rakkaudesta sinuun voisi mitään tehdä?! Yhdymmekö vain huvia ja iloja varten? Eikö myöskin suruja ja koettelemuksia? Kyllä, ilossa ja surussa sekä kaikiksi ajoiksi… Mutta minä odotan vielä sinun ratkaisevaa vastaustasi, Leena! Sana vain!"
Hän astui aivan lähelle Magdaleenaa, aivan lähelle. Mutta tämä ei sitä sanaa sanonut. Nostamatta käsiään, jotka kääntelivät esiliinan reunaa, vaipui hän Kasparin povea vastaan nyyhkyttäen äänekkäästi ja Kaspar kääri käsivartensa hänen ympärilleen. Äkkiä Leena nosti silmänsä ja katsoi hymyillen Kaspariin. "Sinä tulet aivan märäksi", hän sanoi, laski oikean kätensä Kasparin olkapäälle ja nosti toisella kädellään esiliinan kulman, jolla pyyhki kosteat paikat hänen takistaan.
Silloin tyrkättiin ovi auki ja Burgerl syöksyi sisään.
"Teidän täytyy antaa anteeksi", lausui iso-isä kynnykselle pysähtyen, "mutta en voinut häntä kauemmin pidättää alhaalla."