"Mutta hän palaa pian takaisin."
"Vai tulee takaisin?"
"Niin, talon emäntänä."
"Mitä sanot?"
"Talon emäntänä, sanon. Joko sinä, vanha noita, kuulet niin huonosti?"
"Herra Jeesus!"
"Hän suokoon siihen siunauksensa, — tarkottanet? Kyllä sen ymmärrän." Hän kääntyi pois ja; meni puutarhaan jättäen vanhan palvelijan ja rengin ihmettelemään. Hän asteli edestakaisin ihmeellisissä ajatuksissa. Hän muisti sitä päivää, jolloin hän naitti oman lapsensa Kaspar Engertille, ja ajatteli niitä vuosia, joina näki hänen tässä talossa nuorena emäntänä hallitsevan ja vallitsevan. Ja niinkuin tämän päivän tapahtuman hän muisti, kuinka hän ajoi portista sisään sen nuoren tytön kanssa, joka nyt tulee emännäksi kartanoon, jota tämä ei koskaan olisi nähnyt, ellei hän olisi houkutellut häntä tänne ja tuonut muassaan. Näytti kuin olisi hänen velvollisuudekseen säädetty toimittaa emäntiä Grasbodeniin.
Sillä välin Kaspar Engert istui kahareisin ullakkokamarin tuolilla ja katseli, kuinka piirongin laatikoita tyhjennettiin ja tavarat sullottiin kokoon. Hän seurasi katseillaan Magdaleenan jokaista liikettä, eikä hän tiennyt ketään rakastettavaa mutta samalla sekä ulkomuodoltaan että käytöstavaltaan niin kunnioitusta herättävää kuin hän, joka nyt tulee hänen puolisoksensa! Hän ei sydämensä riemuisuudessa enempää kuin Leenakaan iloisessa toimeliaisuudessaan muistanut, että heidän on tuossa tuokiossa erottava. He olivat vasta pari tuntia sitten mukautuneet siihen, minkä täytyi tapahtua, ja he ajattelivat vain, kuinka pieni matka ja lyhyt aika siitä oli!
Puuhansa ohessa Magdaleena katsahti usein Kaspariin, ja jos heidän silmäyksensä yhtyivät, oli kummankin silmissä huomattavissa niin ihmeellinen ilo, että heidän kummankin täytyi ehdottomasti hymyillä. Parista käsille tulleesta kappaleesta he vaihtoivat ajatuksiaan ilman sanoja. Kun Leena nosti korallista kaulaketjuaan, hän hymyili veitikkamaisesti ja Kaspar oli tulevinaan hämilleen ja katsoi syrjään. Mutta kun Leena kohotti sunnuntaipuseron, joka oli ollut juorujen ja sen kautta myöskin tämän päivän iloisen tapauksen aiheuttajana, nauroi Kaspar ja viittasi sille ystävällisen tervehdyksen, jota vastoin Leena oli olevinaan närkästynyt ja rypistäen kulmiaan puistalti pari kertaa komeaa vaatekappaletta, ennenkuin sen — huolellisemmin sijoitti toisten tavaroiden joukkoon.
Ja kun neidon huomio oli hetkeksi kiinnitetty käsillä oleviin tavaroihin ja Kaspar sai mielestään liian kauan odottaa ystävällistä silmäystä, huudahti ylkämies: "Lenerl!"