Burgerl, joka seisoi sängyn jalkapuolessa, katsahti merkitsevästi isäänsä. Tämä riensi silloin ja otti hervonneen puolisonsa käsivarsilleen.
Hän laski hänet tiedotonna tuolille. Burgerl tunkeutui siihen ja sanoi:
"Päästä minut, isä!" Hän voiteli etikalla Leenan päälakea ja ohimoita.
"Äiti olisi lähin sulkemaan kuolevan silmät", puheli Burgerl samalla,
"mutta kun sitä ei saa viivyttää, teen minä sen hänen puolestaan.
Tahdotko, isä, olla hyvä ja kääntää iso-isä paran jälleen kohdalleen."
Kaspar asetti kuolleen suoraksi. "Hänen silmänsä ovat jo kiinni.
Näyttää aivan kuin hän nukkuisi."
Kun Kaspar astui pois vuoteen luota, liitti Seferl kuolleen kylmät kädet yhteen. Leena virkosi jälleen. Burgerl kääri kyyneleisin silmin kätensä hänen kaulaansa ja Leena otti tytön polvilleen. He istuivat hyvin lähellä toisiansa ja nyyhkyttivät. Kaspar tuli huolissaan heidän luokseen ja hänen puolisonsa ojensi hänelle vapisevan kätensä tyttären pään yli. Burgerl huokui esi-liinaansa ja kuivasi sillä äitipuolen silmät; sitten hän viittasi sänkyyn: "Iso-isä nukkuu, katso, hän nukkuu hyvin!"
Hän vei Leenan, jota saattoi johtaa kuin lasta, muutamia askeleita lähemmäksi kuolinvuodetta. Siinä he molemmat polvistuivat ja lukivat rukouksen puoliääneen, ja kun aamen oli kajahtanut, sanoi Burgerl: "Isä, vie nyt äiti täältä!"
"En voi jättää häntä", muistutti Leena.
"Saat nähdä hänet myöhemmin", lohdutteli Burgerl ja auttoi häntä nousemaan.
Leena nousi epäröiden. "Kuka valvoo hänen luinaan?" hän kysyi hiljaa.
"Minä ja Seferl", vastasi Burgerl päättävästi.
"Tule, puoliso raukkani", pyysi Kaspar, "menkäämme jo täältä." Ja he läksivät yhdessä. Kynnykseltä Leena katsoi taakseen kyyneleet silmissä, ja kun Burgerl oli sulkenut oven heidän jälkeensä, hän vaipui puolisonsa rintaa vastaan ja huokasi: "Ah, Kaspar, kuinka se tuntuukaan raskaalta! Jospa olisin saanut pitää häntä edes muutaman päivän! — Mutta juuri nyt, jolloin hänellä olisi ollut hyvä kohtelu!"