"Mitä tahdot?"
"Puhua kanssasi, isä."
"Paljon mahdollista. Minulla ei kuitenkaan ole halua kuulla eikä vastata."
"Oi, älä aja minua pois, vastaa minulle! Olen rehellinen sinua kohtaan, sinäkään et saa pettää minua! Katso, myllärin vaimo luulee, että jos hän sinua lakkaamatta ahdistaa, kysyy ja haastaa, haastaa ja kysyy, hän lopulta voittaa tarkotuksensa. Ja hän on neuvonut minua, että tekisin samoin. Mutta minä tunnen sinut paremmin. Minä olen rohkaissut mieleni ja tahdon tänä päivänä, tällä hetkellä, puhua kanssasi, kerran vain, en useammin. Minä tiedän, että sinulla on syy kieltoosi, tiedän sen aivan varmaan ja minua pelottaa, sillä sinä et tee sitä vähäpätöisen syyn tähden. Jos olisi kysymys pikku asioista, olisit sinä löytänyt tuhansia vastaväitteitä, mutta kun et ainoatakaan esittänyt, näyttää kysymys sitä vakavammalla. Mutta minun täytyy saada tietää, miksi näin menettelet, sillä se koskee elämäni onnea. Ja kun se minulta kielletään, on oikeus ja kohtuus, että minulle selitetään ne pakottavat syyt, jotka eivät salli päätöstä muuttaa. Sinua voi kammottaa se, mikä ei minua kammota. Sinä voit tehdä vääriä päätöksiä, missä minä arvaan oikeaan. Sano siis, miksi sanot ei, minkätähden minä en voi saada Floriania!"
Reindorfer huokasi syvään. "Minä säälin sinua, mutta, niin totta kuin elävä Jumala on taivaassa, menettelyni ei johdu itsepäisyydestä. Usko minua, sinun täytyy jättää hänet!"
"Minkätähden, sano, minkätähden?"
Reindorfer puisti päätään. "En voi, minä en voi, tyttö!"
"Isä!" huudahti Leena rukoillen.
Isä hengitti raskaasti.
"Sinun täytyy sanoa se minulle", jatkoi Leena kiihkeästi. "Minä olen sinun vallassasi, se on totta, mutta minä tunnen sinut, sinä et soisi, että minä ajattelen sinun tekevän itselleni vääryyttä. Sinuun, juuri sinuun minä luotan; silloinkin, kun olet kova, uskon, että sinun täytyy sellainen olla. Kun niin teen, kun olen kylliksi vanha sinua käsittääkseeni ja ymmärtääkseni, niin sano syysi, vieras ei kysy sitä sinulta, olenhan sinun lapsesi!"