"Jospa olisit minun lapseni", änkytti vanhus kyynelsilmin; "silloin olisi kaikki hyvin!"
"Olenko sitten ottolapsi?"
"Et, — sinä olet vaimoni tytär."
"Mutta en sinun? Hyvä Jumala! ethän tarkottane, että äitini on rikkonut…"
Reindorfer tuijotti häneen kangistunein katsein.
"Jeesus, Maria! Minun maailmassa olemiseni on siis rikos!"
Hän heittäytyi lehtimajan rahille. Reindorfer astui hänen luokseen, ja tyttö nyyhkytti nyt hänen povellansa. Koko hänen olentonsa värisi ja vääntyi tuskasta ja hän toisti lakkaamatta sanoja: "Älä ole vihainen, oi, älä ole vihainen!" Vanha mies siveli värisevillä käsillään tytön kyyneleisiä poskia ja hänen omat kyyneleensä valuivat neidon runsaille kutreille.
Magdaleena lakkasi äkkiä nyyhkimästä, työnsi Reindorferin vähän loitommaksi, katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi: "Mutta kuinka oikeastaan on ja kuinka voin sen yhteen sovittaa, — sinä et ole koskaan antanut minun huomata sitä, etkä tee sitä nytkään minua loukatakseni; miksi siis kielsit, etten minä saa Floriania?"
Kirkkaat hikipisarat helmeilivät Reindorferin otsalla, hän pyyhki ne pois hihallaan ja sanoi: "Olen jo liian paljon sanonut, liian paljon, anna jo olla, älä kysy enempää!"
"Kun tiedän yhden, sano minulle toinenkin. Olen vielä käsissäsi ja sinä voit johtaa minua. Älä hylkää minua näinä vaikeina hetkinä, jolloin en tiedä, mihin kääntyisin. Älä tee sitä, älä anna hurjien ajatusten herätä minussa. Jos voit saada minut varmuuteen, puhu, ennenkun se on myöhäistä! Minä kysyn vielä, miksi en saa häntä, jota sinä et tahdo. Vastaa minulle, muuten minä voisin saada halun noudattaa omaa tahtoani kysymättä Jumalan tahi ihmisten mieltä!"