LIISA. Sanonko sinulle, miksi et sitä tehnyt?
TAAVETTI. Niin, no jos sinä sen paremmin tiedät kuin minä, niin — — —
LIISA (Aivan hänen edessään). Etteivät muut pojat huomaisi, että sinä olit saanut suotta siellä kulkea (Tuuppaa häntä kyynärpäällään). Sillä piti näyttää siltä, kuin sinä olisit ollut siellä minun kanssani! Ja entäs niin kauan sitte! (Tuuppaa häntä). Siinäkös, mielestäsi, teit kauniisti kunniallista tyttöä kohtaan? Niinkö luulet? (Tuuppaa häntä taas).
TAAVETTI (Tarttuu käsivarteen ja puristaa sitä hellästi). Kukapa olisi luullut sitä noin teräväksi!
LIISA. Mutta minäpä olinkin niin viisas, että näyttäydyin toisten tyttöjen joukossa juuri silloin kun olin muka sinun kanssasi siellä niin. — Hellitä käteni.
TAAVETTI (Hellittää). Ja silloin he alkoivat kujeilla kanssani. Ja sen vuoksi minä sieltä muutinkin, sanoakseni niinkuin tosi on. Ja etten olisi kiukuissani katkonut käsiä ja jalkoja jok'ikiseltä poikaviikarilta, joka nenäkkäästi minua pistelemään tuppasi.
LIISA. Saitkos kokea, mikä ero on kunniallisen tytön ja kevytjalkaisen välillä?
TAAVETTI. Josko sain! Vieköön pahuus sekä toisen että toisenkin.
LIISA. Parasta on pahuuksen pysyä etäämpänä! Sillä mainiosti minä tässä maailmassa viihdyn vielä! Ja jos se sinua harmittaa, niin se on oikein sinulle, kun et huolinut minusta kunniallisella ja rehellisellä tavalla.
TAAVETTI. Kuka sen on sanonut sinulle, etten muka olisi huolinut?