NYKÄNEN. Minä vain tarkastelen, kummoisen ilman huomiseksi saamme. Tarkoitan — jos että niinkuin uskaltaisi yrittää sitä kaupunginmatkaa — — —
(Taavetti ja Liisa tulevat veräjästä.)
TAAVETTI. Siinä hän nyt on! Tuo tuossa, tyyny selässä, se on isäntä.
TORKKOLA. "Tuo tuossa, tyyny selässä"! Ikäänkuin olisin semmoisena luotu! — (Äreästi). Mitä sinä tahdot?
TAAVETTI. Meille on tullut vieraita, isäntä. Tämä tyttö tässä on tullut tänne tervehtimään.
TORKKOLA. Vai on hän tullut? Tulehan tänne, tyttöseni. Mikä sinun nimesi on? Mistä tulet? Mitä täältä tahdot?
LIISA. Kies avita, kuka yhdellä kertaa voi niin paljon vastata! Tehän ahdistatte, niin kuin ette olisikaan niin ikäloppu, kuin miltä näytätte. Hiljakseen vaan, tiedän mä! Pisara kerrallaan!
TORKKOLA. Pisara kerrallaan! Sittehän sitä täytynee ensin kurkkua kastella. Mene Tiltan luo, Taavetti, ja nuuski sen piiloista. Kai sieltä kahvitilkka löytyy ja nisusia.
TAAVETTI (Menee taloon).
TORKKOLA. Istuhan, tyttöseni.