TILTA (Asettaa kupin hänen eteensä). Tässä on teillekin, isäntä.

TORKKOLA. Tiedäthän, että minä en saa. No — koska se nyt kerran on kaadettu niin menköön nyt. — Ja nyt me taas puhumme vähän järkeä! Mitenkäs se olikaan tyttöseni? — Niin — yhteen asiaan sinulta jäikin vastaus antamatta. Et sanonut, mitä sinä minusta tahdot.

LIISA (Veitikkamaisesti). No kah, minunhan piti petkuttaa teiltä perujanne, tiemmä!

TORKKOLA. Sinäkös letukka! Sitäkö sun piti, sanot?! Kuka sinut sitte siihen pakoittaa?

LIISA. Ei kukaan. Äitini vaan arveli olevan syytä yrittää. Vaan totta puhuakseni, minä en siihen kelpaa ensinkään. Kättä nuolemaan ja häntää heiluttamaan kuin koira ei minulla ole ensinkään halua. Enkä minä rupee toisen hengenlähtöäkään odottamaan, siksi iloinen elämästäni minä itse olen (Nousee. Sydämmellisesti.) Ei, jumala sen tietäköön, isäntä, että minä kernaasti suon teidän elää vähintäin sata vuotta! Enpä minä tahdo teiltä päivääkään riistää, — en minuuttiakaan.

TORKKIOLA. Siinä teet kiltisti, tyttöseni.

LIISA. Niin että en minä sen tautta tänne tullut. Vaan ei ollut hauskaa myötäänsä kotonakaan kuljeskella, ja siksipä minä mielelläni läksinkin vähän maailmaa katselemaan, — hyvin vähän vaan — ja sitte minä tahdoin toki teitäkin tervehtiä, isäntä — sen verran vain, että saattaisin kotiin tullessani kertoa täällä käyneeni. Sitähän minä vaan tahdoin. Ja kernaasti minun puolestani voitte sanoa, ettei tästä talosta mitään perittävää ole. Ja pellolle ajakaa, jos niiksi tulee.

TORKKOLA. Odotetaan nyt sentään toistaiseksi, ellei sinulla liian kiirettä ole. Tahtoisin vaan hyvin mielelläni kuulla, mistä syystä äitisi tuli lähettäneeksi sinut tänne perimään?

LIISA. Niin, kyllä hän vallan vakavasti sitä tarkoitti! "Liisa", hän sanoi: "sinä olet köyhä orpotyttö", sanoi, "ja vallan yksin maailmassa olet. Saat koettaa tulla toimeen miten sinä paraiten itse taidat. Sukua sinä olet vanhalle Torkkolan Aapelille, ja siitä on minulla mustaa valkoisella, jos tarvitaan. Laittaudu hänen luokseen kiireimmän kautta. Ei hänellä enää pitkälti elonaikaa riitä, sanovat hänen viimeistä virttään veisaavan." — Niin älkään suuttuko, isäntä, mutta niin hän sanoi. — "Ja pyri hänen suosioonsa", sanoi, "ei hän ainakaan ennen hyvää pilaa välttänyt." —

TORKKOLA. Ei, kyllä hän siinä oli oikeassa. Enkä minä muuksi ole muuttunut, jos totta puhun.