NYKÄNEN. Mahtaa olla pahanilkinen eukko tuo sinun äitisi!
LIISA. Eipä juuri voi sanoa! Vaikka en ymmärrä, miksi hän minut tänne lähetti. Ehkä siksi, että minä mennessäni viekoittelisin teidät mukaani täältä. Hän kai arveli niinikään, ettei isäntä silti ikäviinsä kuolisi.
TORKKOLA (Naurahtaa). Nytkös sait ottelemista!
NYKÄNEN. Ja sille sinä naurat?
TAAVETTI. Itkeäkö hänen ehkä pitäisi. Kun jo lehmäkin nauraisi, jos nähdä saisi, kuinka vihreä olet naamaltasi juuri nyt.
NYKÄNEN. Oletkos sinä nähnyt lehmän nauravan, vai?
TAAVETTI. En, vaan eipä kestä kauvan, kun jo näen härän nauravan! Ja hyvin suuren sittenkin!
TORKKOLA. Siinäkös sait saparoosi, Malakias.
TAAVETTI. Katsoppas isäntää, kun taas nauraa! Hyvänen aika, kuinka iloiseksi tulin.
TORKKOLA. Olipakin syytä iloiseksi tulla. Niin kehno kun minä olen, — niin vanha — ja niin vaivainen!