TORKKOLA. Ole sinä laskematta leikkiä vakavista asioista, tyttöseni. Et tiedä mistä on kysymys. Mutta saat tietää. Saat oppia tuntemaan minut kaikessa synnillisyydessäni, niinkuin olet minun tuskanikin nähnyt. — Saat tuon vanhan jutun eväiksi matkallesi, niin on jotain tuumittavaksesi, joka voi olla sekä sinulle että muille opiksi ja hyödyksi. Siitä on kai nyt suunnilleen viisikolmatta vuotta, eukkoni vielä eläessä, kun otimme erään tytön palvelukseemme, pieni ja pyörehkö hän oli, ja ylpeä hän oli myös. Sillä hän ei vähääkään nuorista pojista piitannut — minuun hän silmänsä iski. Ja minun asiani olivat sillä viisiä, että eukkoni oli myötäänsä sairas ja huono ja minä olin silloin, kuten ainakin reipas mies, — ja silloin sattui niin, että minä jäin kahden kesken tytön kanssa ja niin sitten kävi, kuten semmoisissa tapauksissa ainakin. Ja liekö sitten eukkoni huomannut tytön tilan vai mitä, mutta hän se sai hänet lähtemään palveluksestani. Enkä minä ollut sitä juuri vastaankaan.
LIISA (Silittelee esiliinaansa). Siinä te tosin olette oikeassa, isäntä, että ette vallan oikein tehneet siinä, minkä kerroitte. Vaan ei kai se yksin teidän syynne ollut kun teitä siinä kaksi oli mukana!
TORKKOLA. Niin, semmoisessa pelissähän sitä tavallisesti ollaan kaksittain. Mutta minun asiani olisi ollut olla viisaampi kuin hän. Ja kun hän sitte joutui pois, oli hän kuin tuuleen haihtunut. Eikä yksikään koko paikkakunnalla nähnyt hänestä edes savuakaan. Mitenhän hänen on mahtanut käydä? Sano se minulle! Mieltäni niin pahasti painostaa, että hänet syntiin viekottelin, ja sitte päästin hänet menemään, yhä pitemmälle, synnin polkua — ken tiennee kuinka pitkälle, — ehkäpä aina alimpaan helvettiinkin. — —
TAAVETTI. Ja siinäkö kaikki? Senkö takia te maasta ja mannustanne luovutte ja jätätte kaiken omaisuutenne vieraisiin käsiin, saadaksenne aikaa katumaan ja parannusta tekemään?
TORKKOLA. Niin, niin se on.
TAAVETTI. Niinkö te sitte arvelette, isäntä, siitä paranevanne, että nyt vielä suuremman tyhmyyden teette, kuin minkä jo teitte.
TORKKOLA. Sitä sinä olet liian tyhmä ymmärtämään. Ja ole iloinen, ettei sinun tarvitse oppia ymmärtämään sitä, niinkuin minun!
NYKÄNEN. Siinä oli tosi ja kristillinen oppi, Taavetti! Paina se mieleesi vain! Ja opi katselemaan elämää semmoisena, kuin olisi se yrttitarha täynnänsä hedelmäpuita ja pensaita, joista herra on kieltänyt sinua syömästä.
LIISA. Olkaa te siinä tekemättä herrasta linnunpelätintä. Itseppä hän on luonut kirsimarjat niin punaisiksi ja kauniiksi. Ja se, joka niitä liiaksi maistelee, pitäköön itse huolta siitä, että saa vatsansa kuntoon jälleen.
NYKÄNEN. Järjettömiä siinä haastelet. Sillä siitä ei ole koskaan ollut kysymystäkään, etteikö herra soisi meidän kylliksemme syödä. Vaan siitä ainoastaan, että me emme saa antaa rienaajan houkutella itseämme ylensyömiseen. Sillä ylellisyys tuottaa kärsimyksiä ja se koiruohotee, jonka me sitte saamme helvetissä juoda, parantuaksemme siitä taudista, se ei hyvälle maistu. Herran kirsikkapuun alle virittää rienaaja lankansa. Ja jos lankoni nyt haluaa päästä pirun pauloista ja katua ja parannusta tehdä, niin tekee hän siinä vallan oikein, että hän ratkoo poikki jok'ikisen uuden silmukan, jonka tuo peikko on verkkoonsa parsinut.