TORKKOLA. Nähkääs — nähkääs — niinikään sitä on haastettava. Se se totta vie asiansa taitaa.
TAAVETTI. Kyllä, herra paratkoon.
TORKKOLA. Ja riittäköön nyt tätä lörpötystä siitä asiasta. Ennen kuin lähdet, Liisa, niin käyhän nyt visusti katselemassa taloani. Ja tee se ilman kateutta, se ei sinua vahingoita. Päinvastoin. Monesta houkutuksesta säästyt, jos pääset saamasta sitä, mitä äitisi ajatteli. Ja tervehdä häntä, kun kotiin tulet, ja sano hänelle niinkuin tosi on, että liian myöhään tulit tänne! Sillä huomenna lähden minä kaupunkiin, jos ilma seestyy ja katkon poikki jok'ikisen langan, jonka paholainen on kokoon parsinut, ja luovutan talon Malakiakselle. Hän kyllä paremmin kuin minä, varoo siihen syntiin lankeemasta, jonka rikkaus mukanansa tuo. Jos haluttaa, niin käyhän taas katsomassa, kun olen syytingillä lankoni luona. Olen silloin kyllä iloisemmalla tuulella.
NYKÄNEN (Pudistaa hänen kättään). No siitä voit olla varma. Silloin ei haittaa, jos häntä tervehtimään tulet.
LIISA. Hyvästi sitten, isäntä!
TORKKOLA. Herran haltuun, lapseni. Muista käydä tervehtimässä.
LIISA (Tulee hänen luokseen). Kyllä, kyllä minä toki muistankin. En tiedä miksi, — — mutta minä niin teitä säälin. — Minusta näet tuntuu aivan kuin olisi murhe teihin tyrkytetty. Ja sehän ei hyödytä jumalaa eikä ihmisiä. — Niin, mieluummin jäisin luoksenne, ja puhuisin kanssanne, — oikein kauniisti — — ja kauvan, lohduttaakseni teitä. — Enkä kuitenkaan tiedä, mitä teille tahtoisin sanoa. Herra siunatkoon teitä, isäntä!
(Juoksee pois.)
TAAVETTI. Ja hänet päästätte te menemään? (Aapelin kohottaessa olkaansa) Isäntä, isäntä — — hänet teidän täytyy pidättää! — Kutsukaa hänet takaisin taas! Tehkää se, isäntä!
TORKKOLA (Nauraen). Sekös olisi sinulle mieleen, vekkuli!