TORKKOLA. Älä hänestä huoli, Teemu. Mitä sinä puhuit Leenasta.
TEEMU. Minä hänestä selvän otin, minä!
TORKKOLA (Huudahtaa). Hän elää?!
TEEMU (Huutaa vielä kovemmin). Niin, piru vie, elääkin! Vai niin — sinäkös se olitkin! Minä luulin, että Malakias se minulle taas kiljui!
TORKKOLA. Älä valhettele minulle! Älä herran tähden valehtele! Oletko varma siitä, että olet oikein nähnyt?
TEEMU. Varmaan minä olen. Olen sekä nähnyt hänet, että puhellut hänen kanssaan!
TORKKOLA. Se ei ole mahdollista! Kun tuomarit ovat perään kuuluttaneet häntä tuon tuostakin!
TEEMU. Tuomarit niin! Eikähän se muuten mikään ihme ollut, ettei huolinut periä niin velallista taloa.
TORKKOLA. Missä hänet tapasit?
TEEMU. Mitä lie ollut kolmen tunnin matkan päässä täältä, heti yläkulmalle päästyä. Siellä hänellä on talonsa Autioitten kallioiden luona, tiedättehän!