TORKKOLA. Silloin minä lähden sinne, heti paikalla. Semmoisen matkan ajaminen ei henkeä vie. Mutta minä tahdon nähdä hänet omin silmin, ja ottaa selvän, miten hänen on ja missä kurjuudessa hän nyt elää. (Menee ovelle). Tilta, tule tänne — joutuun — kuuletko sinä! — (Lähestyy Teemua, liivintaskuaan kopeloiden). Et tule tätä ilman edestä tehneeksi, Teemu. Hyvän työn teit vallan. Ja kiitos siitä!
(Antaa hänelle rahaa.)
TEEMU. Mitäs nyt tuossa — jopahan kannatti puhua! (Pistää rahat taskuunsa). Kiitos vaan!
TILTA (Ovella). Kutsuitteko minua, isäntä?
TORKKOLA. Niin, joudu ja käske Mikon valjastaa, — hän paraiten tuntee tiet sillä yläkulmalla. Me lähdemme siinä siunaamassa.
TILTA. Mutta, isäntä, vallanko te olette järjiltänne!
TORKKOLA. Ei auta, vaikka mitä sanoisit, sinne minun täytyy lähteä, muuten en saa rauhan hetkeäkään enään. Sano Taavetille, että olen pahoillani hänen tähtensä. Mutta hän jääköön kotiin taloa vartioimaan — antakoon tyttönsä mennä yksin. Minulla ei ole aikaa menetettävänä sen takia. Joudu nyt ja tuo palttooni ja hattuni. Lammasnahkaturkkini voit panna vankkureihin, sillä kyllä yöksi kylmä tulee!
TILTA. Mutta isäntä — —
TORKKOLA. Älä jaarittele. Tee kuin käskin.
(Tilta menee.)