"Mitä on sääli kuulla?"
"Sitä mitä kirveellä on tehty — niin — eihän sitä rohkea enää ottaa käteensäkään — ja se on vahinko."
"Älkää tekeytykö niin typeräksi, Kirninger! sillä ette selviä. Kuulkaa nyt rauhallisesti ja tarkkaavaisesti mitä sanon, ja sitte voitte tehdä kuten hyväksi katsotte, teillä on vapaa tahtonne; eikä teitä voida pakottaa mihinkään minkä asemassanne pidätte vältettävänä. Mutta jos olette sitä, minä teitä pidin — mies, niin lopettakaa asia lyhyeen ja mukautukaa välttämättömyyteen. Tapahtunutta ei voi tehdä tapahtumattomaksi."
"Herra oikeusneuvos, pyydän —".
"Tahdotteko kentiesi heti tunnustaa?"
"Tunnustaa? Enhän kuitenkaan tietäisi niin mitään tunnustaa! Herra, tehän puhutte aivan kuin juuri minä olisin ottanut serkkuni päiviltä!" Hänen näin sanoessaan Kirningerin hampaat pureutuivat yhteen ja kun hän koetti hymyillä kummissaan ja uskomattomasti, tuli siitä irvistys.
"Sen epäluulon alaisena olette!" sanoi varatuomari.
Silloin horjahti Kirninger takaperin kuten näkymätön nyrkki olisi lyönyt vasten hänen kasvojaan.
"Korb, antakaa hänelle tuoli", käski tohtori Haidenreich. "Vettä myös, jos hän sitä haluaa."
Santarmipäällikkö riensi heikontuneen luo. Tämä istui kotvan tuijottaen eteensä, pyyhkien moneen kertaan takkinsa hihalla kasvojaan, joita myöten virtaili kyyneleet ja hiki.