Vanhus veti suunsa ivahymyyn. "Todellakin, tavallista kylläkin, mutta sellaisessa tapauksessa kuin sinun kumminkin hyvin harvoin. Tietääkö hän sitten kaikki?"
"Tietysti. Minä en petä ketään."
"No, ja nyt et tule tyhjin käsin."
"Äiti", huusi tyttö vihaisesti, "jos puhut minulle rahoista, jotka heitin Sternsteinin isännän jalkoihin ja jotka sinä minun tietämättäni ja tahtomattani olet omistanut, niin sen sanon, etten niistä vielä tänäkään päivänä tiedä enkä tahdo tietää mitään! Yleensä, varo kieltäsi! Jos vain yhdellä ainoallakin ajattelemattomalla sanalla häiritset kotirauhaa minun ja mieheni välillä, niin on hyvä sopumme lopussa ja sinä opit tuntemaan minut!"
"No, no", murahti eukko, "luulenpa tuntevani sinut jo ennemminkin, sinä myrkkykieli siinä! Saatpas nähdä!"
Näin sanottuaan hiipi hän tiehensä.
Kun Matznerin Sepherl illalla tuli, istui oljenpunojatar etupihassa; hän nousi ylös ja otti tyttöä, joka ystävällisesti tervehtien tahtoi astua hänen ohitseen, kiinni käsivarresta. "Jäähän tänne hetkiseksi", virkkoi hän, "olenkin jo kauan aikaa sinua odotellut; täytyyhän minun kumminkin kertoa sinulle mitä uutta meillä nyt on tapahtumassa. Jos sitten vielä tahdot mennä sisälle, sinä pyydystelijä-parka, niin voithan sen tehdä."
"Hyvänen aika! Mitä sitte on tekeillä?"
"He ovat jälleen hyvissä väleissä."
Tyttö levitti ihmettelevät silmänsä vielä suuremmiksi. "Ne ovat taas hyvissä väleissä? Kutka sitte, oljenpunojatar?"