Vanha rouva viittasi omaan majaansa ja sitten Zinshoferin majaan.
"Hm! Tämä täällä meillä ja tuo tuolla!"
"Oh, miten hullua! Ei se voi olla totta hänen puoleltaan. Sellainen kuin tyttö oli häntä kohtaan…"
"Sitä hän ei ajattele eikä tyttö salli hänen sitä miettiä. No, tehköön minkä oikeana pitää. Hän on kyllin suuri tekemään oman tahtonsa mukaan ja kyllin vanha harkitsemaan asiaa; mutta sen minä tiedän, että jos hän tuon tytön nai, niin minä en jää taloon!"
Sepherl tuijotti vanhuksen kosteisiin silmiin; äkkiä painui hänen päänsä alas ja hän sanoi syvään huoaten: "No, Jumalan haltuun sitte, oljenpunojatar", kääntyi poispäin ja kulki epätasaisin askelin takaisin tietä, jota oli tullutkin, kappaleen matkaa verkalleen laahustaen, toisen nopeasti rientäen. Ihmiset, joiden ohi Sepherl näin hämmennyksissään ja hajamielisenä kulki, nauroivat ja arvelivat: "Matznerin Sepherl näyttää kadottaneen eilisen päivän ja etsivän sitä nyt."
Mahdollista! Ja kenties ei ainoastaan eilisen, vaan useampia päiviä ja niiden mukana kaiken sen, mitä rakasta ja hyvää ne olivat antaneet hänen toivoa!
XIII.
Muuanna iltana pian tämän jälkeen tuli oljenpunojatar juoksujalkaa vanhan Matznerin emännän luo. Takimaisessa kamarissa, eräällä penkillä lähellä akkunaa, jonka sinisten, punakukallisten verhojen läpi laskevan auringon säteet loistivat, istuivat nuo kaksi vaimoa ja heidän vastakkain olevat kasvonsa näyttivät ikäänkuin puoleksi siniseksi ja punaiseksi sivellyiltä. Sepherl istui kumarassa nurkassa olevalla jakkaralla ja kuunteli ihmetellen heidän puhettaan.
"En voi sitä käsittää, Matznerin emäntä", valitteli oljenpunojatar, "en kuuna päivänä käsittää. Jo anivarhain aamusella tulee tuo ihminen aidan viereen ja huutaa pojalle tervehdyksen ja sitte alkaa juoksentelu edestakaisin. Pitkin päivää hyppää tyttö joka tuumanpituuden edestakaisin ja veikistelee ja kuhertelee hänen kanssaan, niin että sitä on oikein paha katsella, ja tuo kaikki on lopulta kuitenkin pelkkää petosta, ainakin minun mielestäni! Ja jos ei tyttö joskus hetkiseen aikaan näyttäydy, niin hiipii tuo hupsu hänen peräänsä, vaikka muutoin on ollut niin arkaileva; noitunut se on sen!"
"Ei se olisi mahdotonta", — myönnytteli Matznerin emäntä, — "tyttö ei minusta ole liian hyvä sellaisiin temppuihin ja hänen äitinsä tietää kai myös keinon siihen, ei hän suotta näytä siltä kuin voisi ratsastaa luudanvarrella; mutta mitäpä auttaisi, vaikka se voitaisiinkin näyttää toteen, kun tähän aikaan eivät enää tuomioistuimissa usko sellaiseen?!"
Sepherl pudisti huoaten päätään; ei tuomioistuinten epäuskon vuoksi, vaan koska hän oli pahoillaan, ettei kunnon tyttö ensinkään uskaltanut ajatella jumalattomuuden ohella niin vaikuttavan "temppuilemisen" käyttämistä.