"Tee kuten tahdot", murahti isäntä, "olen arvellutkin, ettet työhön tule tarjoutumaan. Sotamiehet köyhdyttävät talonpojan, majotettiinpa niitä hänen luokseen tahi otettiinpa hänet itse majotettavaksi."
"No niin, alussa on todellakin taas ensin totuteltava kaikkeen, mutta kyllä siitä pian hyvä tulee. Eihän sitä kumminkaan kauan viitsi kuljeskella ympärikään."
"Minne sitten käy matka?" tutkisteli vanhus. Nuorukainen tekeytyi tyyneksi ja taivutti päätään toiselle olalle. "Mihin jalat vievät, seuraan tietä." Mihin suuntaan hän aikoi lähteä, sitä hän ei sanonut.
Muutamaa tuntia myöhemmin astui hän Olutjuusto-Martelin tupaan Schwenkdorfissa. Hän tapasi siellä Salin, joka istui neulomatyön ääressä.
"Hyvää päivää", lausui tulija.
"Samat sanat." Tyttö oli noussut ylös ja työnsi käsissään olleen ompeluksen syrjään, astuen sitten ovelle. "Isä tulee pian."
Toni sulki häneltä tien. "Sinä olet minulle vihainen ja sinulla on oikeuskin siihen. Se ajatus on tehnyt tänne tuloni kylläkin raskaaksi. Siksi on minulle mieluista, että saan puhua kahdenkesken kanssasi, — jos tahdot minua kuunnella, — ennenkuin isäsi tulee, sillä syrjäisen läsnäollessa uhraa aina kuitenkin jotakin arvokkaisuudestaan silloin kun on tunnustettava kuinka suuresti on rikkonut jotakuta vastaan. Mutta mikä tuntuu helpolta, se on se, että pyydän sulta tylyyttäni anteeksi; niinpä niin, olin sellainen ja päällepäätteeksi vielä runsain määrin silloin kun kirkkojuhlana kiinnitin sinuun niin vähän huomiotani ja kun myöhemmin laskiaistansseissa annoin sinun koko ajan istua paikallasi. Pyydän sinulta nyt oikein kauniisti, ettet milloinkaan enää sitä asiaa ajattele etkä ole minulle suutuksissasi."
"Koska sinä sitä minulta niin selvästi ja asiaankuuluvasti pyydät, niin en tahdo sitä enää koskaan muistella enkä olla siitä sinulle suutuksissani."
"Anna sitten kätesi minulle sen vahvikkeeksi, että jälleen olet hyvä minulle."
Tyttö ojensi kätensä hänelle. "Olen sinulle jälleen hyvä, mutta en toisin kuin ennenkään."