"No ovatpa ne kuitenkin koko tuhmia, jotka toisten hyväksi maksavat."
"Ne ovat järkeviä, herraseni. Koska ei kukaan noista monista voi tietää, eikö hän jo huomenna kuulu siihen vähemmistöön, jota joku onnettomuus kohtaa! Monet tekeytyvät hirvittävän hurskaiksikin ja vetävät esiin lauseparren, että heidän henkensä ja omaisuutensa on Jumalan kädessä, ja jos hän tahtoo käydä käsiksi heihin tai heidän omaisuuteensa, niin se tapahtukoon."
"Ne ovat varmastikin oikeassa."
"Hurskaina ihmisinä ne ovat oikeassa; mutta eihän se suinkaan rikkoisi hurskautta vastaan, eihän se suinkaan rikkoisi Jumalan tahtoon alistumista vastaan, jos joku iskun kohdatessa ylhäältä pitää varalta vakuutusta — jottei se sattuisi liian ankarasti?!"
"Se on tekopyhyyttä. Minä tiedän että vakuutus on jo ennemmin tehtävä ja maksettava."
"Kuinka voittekaan olla noin yksinkertainen! Tyhjästä tulisi tyhjää! Uskotteko että teidät voitaisiin korvauksetta auttaa onnettomuudesta ulos aikana, jolloin täytyy maksaa siitä että toiset tulevat sisään?! Ettekö maksa mitään sodista, vankiloista, löytölastenkodeista, hulluinhuoneista, spitaalitautisista?! Ettekö?! Miksi siis maksutta tahdotte leskien ja orpolasten huolenpidon, talon ja tavaran vakuutuksen, turvan tulta ja vettä vastaan?! Olkaa järkevä, älkää antako suotuisan tilaisuuden mennä hyödyttömästi ohi; minun laisiani saapuu harvoin tälle paikkakunnalle."
"Minun puolestani saisitte kyllä pysyä poissa. Mitä te tästä sitten saatte?"
"Sen sanon teille, herraseni, pienen toimituspalkkion, kuten jokaisesta uudesta vakuuttajasta, jonka yhtiölle saan hankituksi."
"Se pitää kai minun maksaa Teille?"
"Varjelkoon, sen maksaa yhtiö."