"Ja mistä se ne ottaa?"
"Kassasta."
"Ja kuka ne sinne suorittaa?"
"Te olette kovin utelias, herraseni, —"
"Ahaa, nähkääs, siinä se petos piilee! Minun on hyvin maksettava, jotta toiset voivat viettää hyviä päiviä!"
"Jumala tietää, etten toivottaisi teille sellaisia päiviä! Te hikoilisitte silloin enemmän kuin milloinkaan olette työpöytänne ääressä hikoillut! Luuletteko tuollaisen suuren yrityksen pysyvän voimassa itsestään? Siinä täytyy olla asiamiehet ja ali- ja ylivirkamiehet ja kirjanpitäjät ja tirehtöörit — tietäkää — näiden kaikkien täytyy elää; ja asiamiesten palkkiot ja yhtiön voitto otetaan kaikki koroista, sisäänmaksetun pääoman prosenteista! Ymmärrättekö? Ei mitään itse pääomasta! Osottakaapa minulle muualta niin oikeutta noudattava hallitus! Veronkantovirkamies ottaa palkkansa veroista, pääomasta eikä koroista, herra pastori, joka hoitaa vaivaisrahoja, ei ota mitään pääomasta eikä koroista, hänen täytyy saada palkkansa kaupanpäällisiksi, ja veronkantolaitoksiin ja vaivaiskassoihin saatte vain maksaa rahanne sisään, mutta meiltä saatte markalleen ja pennilleen ulos sen minkä olette ennen suorittanut ja mistä teillä on kirjelmä kädessänne! Herran nimessä, minun mielestäni se on asia, jossa voi tienata säkillisen rahaa! Älkää inttäkö, se on kumminkin vain Teidän etunne, joka tässä on kysymyksessä. Asia on pian selvitetty. Minä vien teidät piirikunnan pääkaupunkiin lääkärin luo — se ei maksa teille mitään — teitä naurattaa siellä, se on aivan kuin olisitte jossain huvitilaisuudessa. Hän koputtelee teitä, ensin selkään, jotta keuhkot irtautuvat rintakalvosta niin että hän voi niitä paremmin kuunnella, ja sitten etupuoleen, koska hän — mutta mitä te siitä ymmärrätte? — mutta teitä naurattaa se kyllä, ja sen, että silloin saatte tietää kuinka terve ihminen olette, sen Te saatte ilmaiseksi, ja terveenä ihmisenä lasketaan Teidän maksuerännekin halvemmaksi."
Helena seisoi tuvan oven kynnyksellä eteenpäin kumartuneena. "Ole hiljaa", virkkoi hän lapselle, joka muutamia sanoja soperrellen oli tarttunut kiinni hänen nutunhelmaansa.
Muckerl oli niin epäuskoinen kuin olla saattaa, mutta samalla myöskin joutui monien vakuuttelujen avulla helposti hämilleen, hän tunsi olevansa vallan ymmällä tuon pikku miehen sanatulvasta ja koetti senvuoksi äkisti tehdä lopun yhä hankalammaksi käyvästä asemastaan päättäväisesti sanomalla: "Säästäkää sananne, älkää enää huoliko selitellä. Minä en voi!"
"Oletteko perheenisä? Koska henkivakuutus on olemassa, voidaan jokaiselta vaatia, että hän pitää huolen omaisistaan. Ajatelkaa vaimoanne ja lastanne!"
Helena astui, pienokainen käsivarrellaan, ovelta sisään. "Kuuleppas, Muckerl", virkkoi hän hymyillen, "ei se niin varsin pahasti olisi, jos tekisit sen meidän mieliksemme, ettei meidän kerran tarvitsisi mennä kerjäämään."