Asiamies kieltäytyi kiittäen. Hän piti ankarasti kiinni niistä ravintolaeista, jotka polveutuvat yksinkertaisen jumalanpelvon ajoilta, jolloin ihmiset eivät vain kädellään ja suullaan jumalia palvelleet, vaan myöskin omilla ja vieraiden sisälmyksillä.
* * * * *
Raskaita riippuvia pilviä ajelehti tuulen mukana, kun illan tullen vaunut jyrisivät läpi kylän.
Pikku miehen vieressä istuimella kyyrötti pyhänkuvaintekijä, hattu painettuna syvään otsalle, kalpeana, jäykin katsein; tukka oli takertunut ohimoihin kiinni.
"Hyvä Jumala, Muckerl, mikä sinulla on?" kysyi Helena rientäen porstuasta saapuville.
"Ne eivät ota minua", sai tämä vapisevalla, tuskallisella äänellä sanotuksi.
"Siinä nyt näette", virkkoi asiamies, "ensin hän ei tahdo ja nyt hän on epätoivoissaan, kun me emme tahdo. Älkää olko lapsekas, herraseni, älkää olko siitä millännekään. Satavuotiaiksi ovat eläneet ihmiset, jotka lääkärit ovat kuolemaan tuominneet. Älkää vaivatko päätänne sillä, mitä joku tuollainen sanoo. Voihan se olla johtunut ilkeämielisyydestäkin, jotta minulta menisi hukkaan toimituspalkkio; nuo herrat pitävät monasti tuollaista kunnotonta peliä meikäläisten kanssa. Heittäkää se pois mielestänne, herraseni. Älkää mietiskelkö sitä. Uskokaa minua, siitä ette hyödy hituistakaan."
Helena auttoi miestään istuimelta alas ja vei hänet sisälle; hän jätti hänet ovensuuhun, kun hän pääsi horjuen tupaan, ja juoksi ripeästi takaisin vaunujen luo.
"Sanokaahan minulle toki", kuiskasi hän, "mikä oikeastaan vaivaa tuota miestä? Voitte aivan hyvin uskoa sen minulle, minä en siitä sanomasta kaadu."
Tuon pikku miehen kasvot saivat julkean ilmeen ja hän väänteli paksuja huuliaan. Luultavasti kutitti niitä joku "erinomainen sukkeluus", ja varmaa on, että hän teki hyvin pidättäessään sen sisällään. Hän kumartui hiukan eteenpäin. "Teidän ei pidä säikähtää", virkkoi hän puoliääneen, "siitä mitä tohtori sanoo, ei se ole lainkaan niin vaarallista kuin hänen kirjottamansa reseptit. Teidän miehenne tila on huono. Pahassa tapauksessa ei voi tietää mitä tuleva vuosi tuo mukanaan. Tarkotan, ettei mikään sana voi tehdä kuollutta eläväksi, eikä liioin elävää kuolleeksi. Älkää harmaannuttako hiuksianne sen asian vuoksi, se olisi vahinko noin kauniille rouvalle. Nöyrin palvelijanne!" Helena palasi takaisin tupaan. "Älä ole milläsikään", virkkoi hän, "elleivät ne tahdo sinua ottaa, niin olkoot ottamatta! Älä vain kuvittele mielessäsi turhia. Niin pahaksi kuin ne tuumivat ei laitasi vielä pitkiin aikoihin tule."