"Leena, ajattele poikaa, hän on vielä kerran —"
Silloin astui pyhänkuvaintekijä tuvasta ja Sternsteinin isäntä huusi hänelle: "Juuri aijoinkin sanoa, etten minä noin pitkää aikaa tarvitse pukeutumiseen. Olen paljon nopeampi. No, tulehan nyt!"
Molemmat miehet lähtivät matkalle.
Pian tiesivät zwischenbüheliläiset syyn äkkinäiseen sovintoon Sternsteinin nuoren isännän ja pyhänkuvaintekijän välillä. He pitivät hyvin ymmärrettävänä ja järkevänä, ettei tuo köyhä käsityöläinen kantanut vihankaunaa rikasta isäntää kohtaan; mitä siitä nyt enää, vuosien kuluttua? He kertoilivat ja sovittelivat yhteen, mitä he tiesivät ja mitä eivät tienneet. Tosin on isäntä kerran tehnyt Helenan nurjamieliseksi Muckerlia kohtaan, mutta nyt on tämä samanlainen vaimolleen eikä se ole viisaasti tehty häneltä, että hän raskauttaa mieltään menneillä tapahtumilla, jotka aikoja sitten ovat olleet ohi ja joista puhuttiin, mutta ei mitään voitu todistaa! Tai pitikö hänen kantaa vihaa siitä, että Sternsteinin isäntä siihen aikaan oli hänen kilpailijansa? Eihän toki, mikä hyödytön vihamielisyys se olisikaan! Mitä saattoi miesparka tehdä? Näyttää synkältä, kääntää selkänsä, puida nyrkkiä taskussaan ja nyhjöttää nurkassa; viisaampaa on toki näytellä anteeksiantajan ja unohtajan osaa, erittäinkin koska kristillinen käsityskanta lisäksi soi siitä tuntuvan, selvän hyödyn palkkioksi. Hän ei ole tuhma ja hän ottaa kyllä, tehdessään työtä isännälle, kaksinkertaisen, jopa kolmikertaisenkin hinnan!
Sternsteinin hovin nuorelle isännälle luettiin hyvin oikeaksi ja kelpo teoksi, että hän vaimonsa paranemiseksi uhraa tuollaisen pyhimyskuvan kirkolle; sitä suuremmalla syyllä, kun palvelijat kertoivat, ettei hän näinä aikoina milloinkaan ollut paha emännälle, vaan oli hyvin ystävällisissä väleissä hänen kanssaan. Nyt arveltiin voitavan selittää sekin, mikä oli vienyt isännän vanhan Zinshoferin emännän luo. Varmaankin oli hän hiiviskellyt Muckerlin majan ympärillä kuten kissa kuuman puuron ympärillä ja koetti vanhukselta tiedustella, millä tavoin hän siellä tekisi tilauksensa. Ja kun tämä oli hänelle onnistunut ja kun asia kerran oli hänen sydämellään, niin ei ollut mikään ihme, että vanhus käytti sitä hyödykseen ja juoksi hänen perässään hoviin asti ja vei uutiset perille, josta isäntä häntä joka kerta palkitsi. Ja sekin oli varsin luonnollista, että hän nyt itse useammin pistäysi pyhänkuvaintekijän majaan katsomaan miten työ edistyi; ja koska hän viipyi siellä vain lyhyen hetken ja kernaammin vietti aikaansa vanhuksen luona, niin oli se, sen jälkeen mitä kerran oli tapahtunut hänen ja nuorikon välillä, vain kunniallista ja viisasta ja poisti kaikki pahat viittailut ja jokaisen aiheen turhiin juorupuheisiin. Viikko viikon, kuukausi kuukauden perästä kului. Silloin lakkasivat äkkiä vanhan Zinshoferin emännän välittelyt; hän ei enää ilmestynyt hoviin. Sitä tiheämmiksi tulivat Sternsteinin nuoren isännän käynnit molemmissa viimeisissä majoissa kylän alapäässä.
"Nyt siitä kai tulee täysi tosi", sanoivat ihmiset, "nyt se ei enää anna hänelle mitään rauhaa, pyhänkuvaintekijä varmaankin viimeistelee luvattua kuvaa."
Kukaan ei aavistanut, että siellä jälleen heikko luonne voitti vahvemman, mutta että se, vailla vakaantumista, kehnoudellaan herätti sääliä.
Kukaan ei tiennyt siitä päivästä, kukaan ei nähnyt kuinka vaimo, poika käsivarrellaan, nojautui puutarhan aitaa vastaan ja isännän astuessa aivan hänen viereensä veti toisen lasta tukevan kätensä pois, niin että pienokainen eteenpäin kumartuneena tarttui kiinni miehen takin liepeeseen ja pidätti häntä siitä.
Mies hymyili ja vaimon vetäessä nauravan suunsa kiinni ja suipentaessa huuliaan, ikäänkuin olisi tahtonut sylkäistä, katsoi tämä mieheen sellaisella silmäyksellä, jolla vain vaimo ilmottaa sanoin sanomattoman ja samalla hymyilee.
Kukaan ei sitä nähnyt, ei puunleikkelijäkään, joka heidän selkänsä takana astui majan ovelle. Helena säikähti, kun nuo molemmat miehet äkkiarvaamatta huusivat toisilleen tervehdykset; sitten leikitteli ja rupatteli hän vielä hetkisen lapsen kanssa ennenkuin hän käänsi hehkuvanpunaiset kasvonsa majaan päin.