Helena katsahti häneen tuikeasti.
Mutta Sepherl ei tätä huomannut, vaan puheli edelleen ja ihmetteli yhä enemmän silmillään, ikäänkuin olisi toisen rauhallinen kuunteleminen tai hänen oma puhelunsa hämmästyttänyt häntä. "Ja ellei sinulla olisi mitään sitä vastaan, niin tulisin kernaasti vielä kerran katsomaan häntä ja useamminkin käymään luonanne ja jos haluaisit, niin olisin sinulle apunakin; et suinkaan ajattelisi pahaa tuollaisesta yhdessäolosta?"
"Oletko järjiltäsi?" kysyi Helena. "Jos tahdot tulla häntä katsomaan, niin en suinkaan sitä vastusta. Ja jos haluat avustaa minua hoitamisessa, niin toivon siitä sinulle Jumalalta palkitsemista; pahan ajatteleminenhan olisi synnillistä, mies kun makaa siinä heikkona, ilman mitään huonoja ajatuksia ja saamatta ketään muutakaan sellaisiin."
"Siis tulenkin nyt heti sinun kanssasi."
"Se on oikein. Tule vain."
Heidän molempien astuessa majaan nousi vanha Zinshoferin emäntä ylös pesutuolilta, jolla hän oli istunut. "Hän ei ole koko tänä aikana liikahtanutkaan, ei huutanut, ei halunnut mitään", kuiskasi hän tyttärelleen, sitten vilkaisten ihmettelevästi Sepherliin ja pudistaen tuskin huomattavasti päätään.
Helena teki lyhyen, vihaisen liikkeen, leuallaan osottaen tietä ovelle, ja kun vanhus vastahakoisesti oli hiipinyt pois, painoi nuori vaimo hiljaa säppeä ja huusi puolikovaa sairaan huoneeseen: "Muckerl, nukutko sinä? Matznerin Sepherl olisi täällä ja tahtoisi tulla sinua katsomaan."
Sairas hymyili ja sanoi heikolla äänellä: "Sepä hauskaa, sehän on kauniisti tehty häneltä. Astukoon vain sisälle. Hyvää päivää, Sepherl!"
"Jumala antakoon, Muckerl! No, miten on sinun laitasi?"
"Miten sen pitäisi olla? Loppu tulee minusta!"