"Niinpä minä lahjotankin sen sitten sulhas-antimena."
"Heitä nyt jo tuossa äläkä enää pilojasi puhu! Minulle on kuitenkin mieleistä, että olet noin hyvässä voinnissa."
"En ensinkään, Sepherl, en ensinkään, tilani on tänään huonompi kuin milloinkaan ennen; mutta minulle juolahtaa mieleen, että kun sinä rehellisesti ja kunniallisesti vaellat tämän maailman läpi, niin kuka tietää, emmekö muualla jälleen voisi löytää toisiamme?"
Pitkä hiljaisuus vallitsi sitten tuvassa, kunnes puunleikkelijä ojensi kätensä tytölle ja sanoi: "Mene mieluummin kotiin, Sepherl, tänään en välitä mistään."
Tyttö nousi vitkastellen. Pelosta ja hämmästyksestä saamatta sanaakaan suustaan poistui hän, moneen kertaan puristeltuaan sairaan kättä.
"Hei, Sepherl", huusi Helena, kun tyttö surullisena päätään nyökäyttäen tahtoi astua hänen ohitseen, "mitä sinä viet talosta?" Hän osotti kohollaan olevaa esiliinaa.
Sepherl pysähtyi pelästyneenä, veti verhon pois ja näytti kuvaa. "Hän on sen minulle lahjottanut", tyttö kuiskasi.
Helena katseli sitä hetkisen. "Se näyttää niin rumalta."
"Ei sen tarvitsekaan olla muuta, parempi, hän oli alustapitäen sen sellaiseksi aikonut, koskei kaunis ole tehnyt häneen itseensä mitään hyvää vaikutusta."
Pyhänkuvaintekijän vaimo loi tyttöön terävän silmäyksen, kääntäen sitten katseensa toisaalle. "Voit kenties olla oikeassa."