Tuossa ryteikkörivissä, joka kulki pitkin vedenuomaa, Zwishenbühelissä nimittäin, ei osanotto ollut varsin suuri. "Taas yhtä vähemmän" tai "jälleen yksi lisää", sanottiin, aina sen mukaan miten puhujat itse arvelivat olevansa haudasta kaukana tai uskoivat seisovansa sitä lähellä.
Kun Helena pikku Muckerlin ja vanhan Zinshoferin emännän seurassa palasi hautajaisista kotiin, asteli hän arkailevin katsein oman majansa ohi ja seurasi äitiään tämän asuntoon.
Hän istui siellä penkillä niukkasanaisena ja itseensäsulkeutuneena, vain aika-ajoin hiljaa puhellen lapselleen, jota piteli vieressään. Kun ilta alkoi hämärtää, otti hän avaimen taskustaan ja virkkoi: "Äiti, minä pyytäisin sinua olemaan niin hyvä ja tuomaan meille hiukan sänkyvaatteita tuolta ylempää, me laitamme itsellemme vuoteet tuohon lattialle. En voi nukkua siellä."
"Pelottaako sinua?" kysyi vanhus.
"Ei. Mutta on niin hirveätä olla yksin talossa, josta kuollut juuri on kannettu pois. Pienokainenkin vaipuu heti uneen ja minä tuntisin itseni silloin niin hyljätyksi."
Vanhus teki työtä käskettyä. Myöhemmin, kun kaikki jo olivat kotvasen olleet makuulla, paneutui Helena äkkiä pitkälleen olkipatjalle ja sanoi: "No, nyt olen sitten kumminkin jälleen tässä, — oljilla, — ja kuten minusta tuntuu, tilani ei ole paljoakaan parempi kuin kerjäläisen, ja jos minulle olisi niin käynyt, että minun vielä vuosikausia olisi täytynyt asua tuon miesparan kanssa, niin olisin tässä nyt aivan kuin vanha kerjäläisvaimo."
"Niinpä tietenkin", virkkoi vanhus haukotellen, "ei sinun tarvitse valitella siitä mitä on tapahtunut, ja hänenhän on hyvä olla taivaassa."
— — —
Siitä pitäen meni Sepherl joka vuosi Pyhäinmiestenpäivänä kirkkoon ja polvistui erään sivualttarin eteen lasten joukkoon, jotka siellä enemmän huvin vuoksi kuin hehkuvasta hartaudesta polttivat sieluparoille vahakynttilöitä; hän uhrasi pienen kynttilän Muckerlin hyväksi ja rukoili hänen sielunsa autuudeksi siksi kunnes sydämenpää vaipui sulaneeseen taliin ja räiskähtäen sammui. Muckerlin haudalla rukoileminen kuului hänen vaimolleen; Sepherl ei tahtonut näyttäytyä siellä, ei itsensä vuoksi, sillä mitä se häntä liikuttaisi? Mutta se olisi voinut — ihmisethän pian luulevat pahaa — herättää kuolleesta pahoja jälkipuheita, ja niitä ei toki hän ole ansainnut.
* * * * *