"Yhdestäkö rikoksesta?" sammalsi kappalainen.
Vanha sielunpaimen puristi nuoren miehen kättä. "Kenties kahdestakin." Hän nyökäytti tälle vakavana päätään ja meni pois.
* * * * *
Pahimmin kävi vanhalle Zinshoferin emännälle. Häntä eivät ihmiset ensin syyttäneet, vaan olivat julkisesti vihoissaan hänen "avustuksestaan"; häntä välteltiin ja oltiin karttelevia ja lyhyitä hänen seurassaan, ja itse Sternsteinin hovissakin, jossa hän kuitenkin odotti osakseen kaikkea kiitosta, kohdeltiin häntä epäystävällisesti.
Eräänä iltana, jolloin hänen selittelyjään ja valituksiaan taas ei otettu kuuleviin korviin ja hän katkeroituneena riensi hovista pois, tarttui hän käteen Sternsteinin vanhaa isäntää, joka sattui hänen tielleen. "Isäntä", huudahti hän, "nyt saan minä kokea sitä, mitä sinä jo aikoja sitten olet saanut, ja siinä suhteessa olemme täydelleen yhdenvertaiset!"
Vanhus veti kätensä pois ja pyyhkäisi nuttunsa hihaa, ikäänkuin kosketus olisi sen tahrannut. "Älä nyt kiinni tartu", sanoi hän tylysti. "Sinun vertaisesi en tiedä missään suhteessa olevani."
"Etkö siis ehkä tunnekaan lapsen kiittämättömyyttä?!" kivahti vaimo.
"Ilman kiitosta — olkoonpa niinkin! Kiittämättömyyttä vastaan olen hyvästi varustautunut. Toisaalta sinä saat itsellesi kumppanin hakea." Näin sanottuaan käänsi hän vaimolle selkänsä.
Kaikki mitä tuo korskea tuleva vävypoika teki vanhuksen hyväksi supistui siihen, että hän antoi tälle talven tullessa luvan muuttaa ränstyneestä hökkelistään pyhänkuvaintekijän majaan. Siellä hän nyt istui siistimpien ja lujempien seinien sisällä kuin muulloin ja oli kylmissään kuten ennenkin, sillä puukuorma, jota hän oli toivonut ja johon hän oli luottanut, jäi tulematta. Hän kärsi siitä niin kauan kunnes se — kuten hän sanoi — kävi liian joutavaksi.
"Jos ne minulle sanovat yhdenkin sanan, silloin minäkin levitän kitani suureksi", murahti hän, tarttui kirveeseen, hakkasi autuaan pyhänkuvaintekijän puuvaraston pieniksi paloiksi ja poltti sen. Kun siitä sitten ei enää ollut siruakaan jälellä, pani hän puolivalmiin uhrikuvan kuviot saha- ja hakkuupölkylle. Ilkeydestä värähtelevin silmin katseli hän leiskahteleviin liekkeihin ja tuumi: pyhimykset palavat yhtä hyvin kuin puukin.