"Mitä pitäisi sitten tapahtua? Tyttärestäsi tulee Sternsteinin emäntä. Sen kai hyvin tiedät."
"Mitä muuta?"
"No, minun mielestäni siinä olisi kylliksi! mutta päällepäätteeksi ottaa isäntä vielä hänen poikansa, autuaan pyhänkuvaintekijän Muckerlin omaksi lapsekseen."
"Oikeinko hän siihen itsensä pakottaa?" Vanhus veti suunsa irviin, mutta kun hänen edessään oleva mies pysyi vakavana ja ihmetellen avasi silmäluomensa, malttoi hän mielensä ja sanoi: "No, kauniisti hän siinä tekee."
"Tietysti, tietysti, Jumalalle kiitos siitä! Holhoojaksi kun olin asetettu, ei se ollut minulle vähäinen ilo. Uskothan toki etten minä ole vastustellut holhokkini pääsemistä kerran herraksi ja omistajaksi yhteen maan suurimmista kartanoista!? Niin. Mutta vaikkakin onni jo aivan kukkuramitalla on tullut pojan osaksi, täytyy minun kuitenkin vielä pitää kiinni yhdestä seikasta, jotta täytän kaiken vastuunalaisuuden ja voin puhtaalla omallatunnolla ruveta holhoustoimeen. Tämä mökki tässä on isän kuoleman jälkeen lapselle —"
"Mitä", ärjäsi Zinshoferin eukko lyöden nyrkillään pöytään, "aivanko ne ajaisivat minut ulos täältä, ja sinä, vanha kuokkavieras, autat heitä siinä?! Mutta kuulostaapa se totisesti kauniilta noiden kahden työksi, joille kyllä kaikkeen pahuuteen kelpasin ja nyt olisin liian huono siihen mikä oikein on, mutta sinä huolekas holhooja, sinä saat vielä nähdä, että teen tuumanne kokonaan tyhjäksi! Minä avaan kitani ja näytän, ettei mökki kuulu tuolle kirotulle mukulalle, minä teen valani siitä sen päälle, ettei sillä ole vainajaan mitään oikeutta ja ettei tuo toinen häntä ottolapseksi…"
Pormestari oli hyppinyt jonkinlaista piiritanssia toruskelevan vanhuksen ympärillä, — kuvaannollinen esitys, joka ei millään tavalla herättänyt aistillisuutta, — jolloin hän kerran toisensa perään rauhottavasti kohotti käsivarsiaan ja herkeämättä mutisi: "suus kiinni! pidä kirottu kitasi kiinni, sanon minä". Mutta kun ei eukko siihen taipunut eikä näyttänyt milloinkaan tahtovan taipua, keksi hän itse oikean keinon ja sulki omin käsin hänen suunsa. "Sinä tuhannen peevelin kyykäärmeensikiö, ennenkuin oksennat tyhjiin myrkkysi ja sappesi, salli toki ihmisen puhua asia selväksi, enhän minä vielä ollut lopussa. Sitten — sitten saat hakea aihetta haukkumiseen, tottahan sinun joku sellainen pitää löytää!"
"No, puhu sitten", kivasi vanhus, "puhu puhu."
"Koska tämä samainen mökki kuitenkaan ei mitään merkitse, niin olin minä sitä mieltä, että se pitäisi myydä ja myyntisumma panna pojan nimiin. Isäntä oli samaa mieltä, mutta teki heti itse tarjouksen, joka käy mökin arvon ylitsekin, no jaa, sehän tulee kuitenkin lapsen hyväksi. Niin oli nyt sitten Sternsteinin väki sen omistajia ja Sternsteinin väki lahjottaa sen jälleen sinulle, ja toimiin on ryhdytty, että sinä näinä päivinä tulet maakirjoihin merkityksi sen omistajana. Nyt sen tiedät. Oletko sinäkin ymmärtänyt asian?"
"No voi hyvänen aika, kyllähän minä tietenkin, helppohan se nyt on ymmärtää. Mökki on nyt minun!"