"Niin kai."
"Tai yksinomaan minun kuultavakseni aijottu."
"Se on taas vain luulottelua. Nuku pois, älä valvoskele, niin et kuule mitään. Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä, Toni."
Molemmat kääntyivät seinään päin, mutta ei kestänyt kauan ennenkuin emäntä jälleen käännähti, kohotti päätään, tuki sitä käsivarrellaan ja katseli ympärilleen huoneessa; maidonvalkealta paistoi nurkkaus, jossa hienon teräslankaverkon ympäröimänä sänky sijaitsi. Siinä nukkuivat kuusivuotias Muckerl ja puolitoistavuotias Juliana; täysikuu valaisi lasten kasvot. Helena nousi nopeasti ylös, riensi vuoteen luo ja verhosi teräslankaverkon peitteillä, jotta eivät lapset näkisi pahoja unia tai tulisi unissakävijöiksi.
Lapset olivat potkineet peitteen pois päältään ja makasivat paljaina. Helena katseli voimakkaasti kehittynyttä, tervettä poikaa ja kosketti hiljaa hänen poskeaan. "Olet minun pulska poikani, sinä", virkkoi hän; pikku tyttö veti sattumalta samalla hetkellä suunsa itkuun ja pani kätösensä silmilleen, jonka nähtyään Helena jatkoi hyvitellen: "Ei, ei, olet sinäkin minun kaunis tyttöseni." Hän levitti peitteen molempien päälle ja asteli takaisin vuoteelleen. Sängyn viereen päästyään hypähti hän äkkiä siihen ja istui kuuntelemaan.
Se se oli taas, mikä hänet jo kahtena yönä oli tehnyt levottomaksi, mikä varmaankin oli määrätty vain hänen kuultavakseen, koskei kukaan muu hiiskunut siitä mitään. — Ikäänkuin kaukaisesta etäisyydestä kuului rapinaa ja koputusta, hiljaa mutta kuitenkin selvästi, aivankuin kajahtaisi se seinien sisäpuolelta, lyhyeksi hetkeksi hereten, sitten taas sitä kovempana jatkuen; mutta nyt oli jyskytys äänekkäämpää kuin molempina edellisinä öinä.
Hiljainen vilunväristys puistatti emäntää.
Mikä kummitus tahtoi sinne pesiytyä ja turmella hänen kotinsa? Elämöikö siellä vanha oljenpunojatar, jonka kuolemaa hän oli toivonut, vai Muckerl, joka soimasi häntä uskottomuudesta, vai Sali, jonka tilalle hän oli asettunut?
Tosin oli hän saapunut päämaaliinsa näiden kolmen yli, mutta hän ei ollut kulkiessaan ketään jalallaan koskettanut, tuntenut vain heidän olevan tiellään, ikäänkuin jonkinmoista tuskaa tuottamassa; kuka tai mikä tahtoi nyt yhtäkkiä, saattaa sanoa vähäpätöisen jäännöspalan vuoksi, kiusata häntä?