"Minä sen kyllä toimitan."
"Sinä?"
"Voit luottaa siihen."
"Etkö myöskään puhu kellekään mitään?"
"En kellekään."
"Et Tonillekaan?"
"En Tonillekaan. Ei kenenkään tarvitse tietää siitä mitään."
Vielä kerran kohotti vanhus päätään ja katsoi Helenaan suurin silmin; sitten hän kääntyi menemään.
Lapio ja vasara löivät kalahdellen toisiaan vastaan vapisevassa kädessä hänen astuessaan pihan poikki ja nopeasti pakenivat hänen edeltään talon vahti Tiikeri ja sen toveri Turkki kartanon toiseen päähän.
Kun emäntä oli antanut vanhan Sternsteiniläisen tuntea etevämmyytensä ja tämä oli saanut kokea syvän nöyryytyksen, jota ei mikään harkinta, vaan ainoastaan suotuisa tilaisuus voisi korvata, niin ei kumpikaan enää tästäpuoleen asettunut toisensa tielle, vaan syntyi heidän välillään aselepo; mutta että he — ja lisäksi vielä niin pian — tulisivat solmimaan keskenään täydellisen rauhan, sitä he eivät olisi uskoneet.