"Ompa kyllä, täytyyhän minun mennä Sepherlini luo kotiin."
"Miten hän sitten jakselee? En ole pitkiin aikoihin häntä nähnyt."
"Eikö se ole joutunut sinun korviisi? Heinää niittäessään ja turhanpäiten siinä kisaillessaan oli se tokero — tyttöparka — tarttunut erään toisen sirppiin ja pahasti loukannut kätensä, niin että hänen nyt täytyy istua kotona; hän ei voi mitään ansaita, ja mitä voin minäkään toimittaa, joka näin vaivaloisesti kävelen ja liikun?"
Vanhus katsoi Helenaan kostein silmin.
"Miks' ette heti tulleet minun luokseni, kun se tapahtui?" kysyi tämä.
"Olisimmeko me uskaltaneet?"
"Minun mielestäni ei siinä olisi mitään ihmettelemistä, jos te luottaisitte minuun ja minä vanhan ystävyyden vuoksi auttaisin teitä."
Matznerin emäntä yskähti hämillään. "Kyllähän minä sinua heti ajattelin, mutta hän ei tahtonut sitä sietää."
"Hullusti kyllä häneltä."
Vanhus nyökäytti päätään, sitten jatkaen tuttavallisella puheliaisuudella: "Et voi kuvitellakaan, emäntä, mikä risti minulla tuosta tytöstä on! Hänellä ei nyt kerran ole mitään onnea maailmassa, ja sentäänkin hän työntää luotaan tarjona olevan avun! Tiedät kai minkävuoksi hän ei tahtonut tulla sinun luoksesi, olet kai huomannut miten sinun autuas miesvainajasi oli juurtunut hänen sydämeensä? Mutta tämä ei välittänyt hänestä. No, tehköön joku solmun siihen missä nuoralta toinen pää puuttuu!"