"Äiti", huusi hän iloisesti, "katsoppa kuinka tämä jauhosäkki antaa raahata itseään! Kun se väsyy, niin se itkee, ja kuitenkin se tahtoo olla joka paikassa!"
Emäntä viittasi torjuen kädellään ja sanoi vakavasti: "Olkaa hiljaa". Hän otti pienokaisen alas pojan selästä ja pani hänet veljensä viereen. "Se on hyvä, että jo nuorena hoivaat naisväkeä. Varsinkin pienestä siskostasi sinun kai täytyy pitää huolta, poika parka." Hän liitti lasten kädet yhteen ja asteli pienokaisten kanssa Sternsteinin vanhan isännän eläkerakennukseen. Tämä istui sen edessä olevalla penkillä ja hänen vieressään Olutjuusto-Martel; kun viimemainittu näki emännän, sanoi hän: "Katsoppas, eikö tuolla kävele se noita? Miten tulet toimeen hänen kanssaan?"
"Noita hän tosin on", murahti vanha isäntä, "mutta sellainen, joka vartioi aarretta; kun sellaisen antaisi tutkia paikkansa ja jättäisi hänet sitten rauhaan, niin siten parhaiten tulisi toimeen; mutta kuka kernaasti katselee tuollaista ilkiötä talossaan? Muutoin, mikä totta on, se on totta, pulskat olot hänellä on, vahingolta osaa hän varjella itseään, hänen on vain vielä näytettävä, oppiiko hän ymmärtämään hyötyä, silloin on hän isäntä siellä; poikani ei siksi kelpaakaan. Ja se on myös totta, ettei sinulla ole mitään syytä olla vihamielinen hänelle, sinun tyttärenlastasi pitää hän kuin omaansa. Mutta minä — joka hänet alunpitäen tahdoin sieltä pysyttää poissa ja jonka uhallakin hän siellä istuu — minä en tahdo olla missään tekemisissä hänen kanssaan."
"En minäkään, jo sinun mieliksesikin. Ja koska hän nyt on tulossa tännepäin, niin minä lähden. Jumalan haltuun!" Olutjuusto-Martel nousi ylös ja lähti, lausuen kuitenkin emännälle suloisesti hymyillen hyvänpäivän ja mutisten jotain "yhä kauniimmaksi" tulemisesta.
Helena nyökäytti päällään lyhyen tervehdyksen hänelle ja astui ohi; vanha Sternsteiniläinen otti piipun pois suustaan ja sylkäisi tuon miehen jälkeen, joka edessä puhui hyvää ja selän takana pahaa.
Emännän saavuttua vallan lähelle katsahti vanhus häneen ja nähdessään hänen kalpeat kasvonsa ja punaiset silmänsä kysyi: "Mikä sinulla on?"
"Minulla on tietoja Tonista."
"Mitä hän kirjottaa?"
"Muut ne kirjottavat."
Isäntä tuijotti häneen. "Eihän kuitenkaan —?"