"Sternsteinin Tonin? Mitä se meistä tahtoo?"
Tyttö nauraa hihitti hämillään ja hypisteli vuoteen peitettä. "Mitä saatatkaan kysyä… pitäähän se minusta."
"Ooho! — sepä tosiaan on uusinta! Mutta jos luulet minun levollisena sitä katselevan ja pelkäävän näyttää nuorukaiselle ovea, koska hän on Sternsteinin isännän poika, ja niin vähän sekaantuvan asiaan kuin oljenpunojattaren Muckerlin vuoksi olen sekaantunut, niin siinä erehdyt! Mitävarten sinä oikeastaan, tyhmyri, siitä minulle kerrot? Neuvostani et kuitenkaan välitä hatuistakaan, sitä et ole milloinkaan kysynyt, olet aina vain tehnyt oman pääsi mukaan; ja niin voit tehdä nytkin, jos lyhytaikainen rakkaussuhde on sinulle niin tärkeä, mutta älä vain julista sitä ihmisille. Minun näkyvissäni en anna kanan leikitellä kahden kukon kanssa, niin että sinä myöhemmin, kun jäät maailmaan ilman minua, pian voisit ihmisille kertoa syyn olleen minussa? Empä niinkään!"
"Luulen kuitenkin olevani järkevämpi kuin äiti otaksuukaan. Sinä kiität Jumalaa, jos siihen jyväkuormaan, jonka päällä minä tulen istumaan, sovitan sinunkin satosi! Jos hän tahtoo minut, niin saa hän minut vain Sternsteinin emännäksi, ja sen hän tahtoo."
"Sinä narri, luotatko sinä sellaisiin puheisiin?"
"Ei se olekaan puhetta, se on kirjallisesti vahvistettu."
"Kirjallisestiko?!" Vanhus nousi yhtäkkiä istualleen vuoteellaan. "Sanoitko kirjallisesti? Herra Jumala, ei suinkaan! Se täytyy sinun minulle näyttää ennenkuin uskon! Ota nyt pian tulta!"
Kynttilä sytytettiin. Molemmat naiset istuivat toistensa viereen pöydän ääreen; vanhuksen rystyinen käsi oli tytön olalla ja niin he yhdessä tavailivat kirjelmää. Sitten täytyi tytön kertoa, millä tavoin hän oli tutustunut nuorukaiseen.
Zinshoferin emäntä löi tuon tuostakin kätensä yhteen ihmettelystä. "Mutta, mutta, oletpa sinä sentään aika pyydystelijä", huudahti hän, "sitä en olisi milloinkaan sinusta luullut!"
Nyt ilmotti Helena äidilleen sovitun, että asia "sopivaan tilaisuuteen" asti pidetään salassa Tonin isältä, ja kehotti varovaisuuteen.